tiistai 4. helmikuuta 2014

Maalataan uima-allas

Paljon on kyselty kaakeleiden maalaamisesta ja mitä maalia kylppärin uudistamiseen käyttäisin. Nyt ei kuitenkaan maalata kylppäriä, vaan jotakin paljon vaativampaa... nimittäin meidän vuodelta 1975 peräisin oleva uima-allas. Pohdin asiaa pitkään, koska allas oli jo valmiiksi valkoinen. Remontin edetessä valkoinen allas alkoi kuitenkin näyttämään kokoajan nuhruisemmalta. Yritimme puhdistaa pintaa muutamilla aineilla, sekä painepesurilla kuitenkin täysin tuloksetta. Netistä löytyi altaan maalaamiseen infoa lähinnä ulkomaisilta sivustoilta. Päätin kääntyä asiassa Tikkurilan puoleen. Sain melko vähäsanaista palvelua jonka johdosta päädyin parempaa palvelua ja neuvontaa antaneen Teknoksen puoleen. Maaliksi valitsin Teknoksen Inerta 50 laivateollisuuteen tarkoitetun upotusrasitusta kestävän epoksin. Inerta 50 maalia käytetään veneen pohjien maalaamiseen. Toivottavasti se kestäisi hyvin myös uima-altaan pinnassa. Ainakin säärasitukset ovat vähäisempiä kuin veneen pohjassa tai laivan kannessa.

Teknos ei uskaltanut lähteä kyseistä maalia uima-altaaseen sentään suosittelemaan, koska vastuu on tietysti suuri. Maalin pysyvyyteen vaikuttaa monet tekijät, kuten pohjan puhtaus, karhennus ja kuivumisaika. Betonialtaisiin Inerta 50:tä on kuitenkin kuulemma käytetty menestyksekkäästi jo vuosia. Lisää infoa Teknoksen Inerta 50 epoksista tässä linkissä.

Tällä kertaa asialla oli vähän kiire, koska allas piti saada käyttökuntoon synttärijuhlia varten. Muuten olisinkin tehnyt maalaamiset vasta keväällä, ilmojen vähän lämmettyä. Voin sanoa, että tuon altaan kokoinen sisätiloissa kuivuva maalipinta aiheuttaa todella voimakasta käryä koko taloon. Vaikka allasosaston ovet pidettiin kiinni ja huippuimuri pyöri täysillä, haju tunkeutui asuntoon. Toisen kerroksen maalaamisen jälkeen, lähdettiinkin sitten vahingosta viisastuneena evakkoon appivanhemmille. Vaikka liuote haihtuu muutamassa tunnissa, maalin haju jää lievänä leijailemaan ainakin viikoksi. Kesällä hajun olisi saanut tuuletettua pois varmasti nopeasti. Maalaamisen aikana ei kannata ainakaan valmistaa ruokaa, polttaa takkaa tai tupakoida, liuotetta kun haihtuu pinnasta sen verran runsaasti. Liuotteet saattavat muodostaa syttyviä kaasuja tai laskeutua elintarvikkeisiin.

Suojautuminen on erittäin tärkeää, kun ollaan tekemisissä teollisten maalien kanssa. Itse käytän 3M puolinaamaria myös vesiohenteisten epoksien kanssa. Kokonaamarin käyttökin olisi ihan perusteltua, koska se suojaa myös silmiä. Ehdottomasti suosittelisin kuitenkin tekemään tällaisia maalauksia vain kesäisin. Ilman tehokas vaihtuminen nopeuttaa myös maalin tasaista kuivumista, asumisviihtyvyydestä nyt puhumattakaan.


Lähtötilanne. Kuvasta ei oikein näy altaan väri tai varsinkaan vesirajassa tapahtuneet värimuutokset. Laatta on ollut alunperinkin huono valinta uima-altaaseen, koska siinä ei ole kiiltävää lasitetta. Matta laatta antaa kuitenkin paremman pohjan maalaamiselle. Kiiltävässä laatassa olisin käyttänyt Inerta pohjamaalia. Nyt tein maalauksen suoraan pintamaalilla. Altaamme on 7m pitkä, 4m leveä ja syvyyttä on n.2metriä.

Maalit riittivät juuri sopivasti tämän kokoisen altaan maalaamiseen, vieläpä kahteen kertaan. Lisäksi tarvitsin mittakannuja (Honkkarista) joilla sain mitattua oikeassa suhteessa maalia ja kovetetta. Aluksi sekoitin maalia 3L kerralla, mutta reaktio ei ollut kovin nopea. Seuraavaksi tein 6L kerralla. 6L riitti yhteen maalauskertaan. Lopussa maali oli jo melko jäykkää. Mikäli mielii pitää taukoa välillä, niin kannattaa sekoittaa vain se 3L kerralla.

Itse ostin halvan telan, koska se piti tietysti heittää roskiin maalauskerran jälkeen. Säästäminen välineissä oli tietysti virhe. Villapöpperöt, joita piti noukkia pois pinnasta, kävivät hermoille. Maalia kovetteineen oli yhteensä n.12L josta säilytin pilttipurkilliset mahdollisia naarmuja varten. Naarmuja ei kuitenkaan vielä ole ilmaantunut.

Tästä viimeisestä läiskästä näkyy hyvin millainen väriero entisen ja nykyisen välillä oikein on. Tuo nuhruinen laatta tummuneilla saumoilla teki koko tilasta väljähtäneen oloisen. Uusi valkoinen väri puolestaan kirkasti tilaa mukavasti. Lisäksi maalatut saumat tuntuvat hygienisemmiltä kuin sementtisideaineinen sauma.

Inerta 50 pitää sävyttää. Maalimyymälä (ATV Turku) sävytti siis maalia pelkällä valkoisella pastalla. Kuten kuvasta näkyy, maalilla on todella hyvä peittokyky. Tässä on menossa ensimmäinen maalikerros.

Ensimmäisen maalikerroksen jälkeen tiivistin pieniä reikiä ja saumoja liimamassalla (linkki). Varsinkin lamppujen ympäristö tiivistettiin huolellisesti.

Toisen maalikerroksen jälkeen allas näyttää todella siistiltä. Annettiin maalin kuivua rauhassa noin viikko ennen täyttöä.


Helmi on kiinnostunut altaasta, mutta toistaiseksi kumpikaan koiristamme ei ole ollut halukas menemään veteen. Ei olla heitä siihen rohkaistukaan, koska altaassa ei ole vielä minkäänlaista ramppia koirien uimista ajatellen.

Tässä näkyy aiemmin valmistunut lattia ja nyt maalilla uudistetun altaan reuna. Lattian ja reunalaatan yhtymäkohta on viimeistelty silikonilla. Silikoni kannattaa vetää teippiä apuna käyttäen. Tällöin lopputuloksesta tulee siisti ja viimeistelty.

Tässä valmis allas odottelee synttärivieraita :)

Joskus tulevaisuudessa haluaisin hankkia altaan pinnalle jonkinlaisen peitteen, mutta perinteinen kuplamuovi ei oikein herätä intohimoja edes hinnallaan. Erikoisliikkeet myyvät halvan oloista materiaalia kalliilla. Pitääkin alkaa surffailemaan kansainvälisemmillä vesillä näissä etsinnöissä. Paras vaihtoehto olisi tieysti sellainen kansi jonka päällä voisi kävellä silloin, kun allas ei ole käytössä. Sellainen vaatisi kuitenkin vielä tovin tuotekehitystä ja mietintää... Tai lottovoiton!



36 kommenttia:

  1. Saisikohan siihen rakennettua sellaisen saranallisen kannen? Vähän niinkuin ulkopaljuissa. Ei se varmasti kovin vaikeaa olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotakin sellaista voisi kehitellä. Ongelmaksi saattaa muodostua paino. Ehkä jokin polystyreeni tai foami -tyyppinen ratkaisu? Siinä ei ehkä pystyis kyllä kävelemään.. Kyllä tämä vielä ratkaistaan :)

      Poista
    2. Voin sulle kehitellä jollain paint-tyyppisellä hommelilla vähän piirrustusta.. Isken sähköpostiin ;)

      Poista
    3. Se ois hienoa :) Aina kiva nähdä muidenkin näkemyksiä. Suuremmaksi ongelmaksi näkisin kuitenkin materiaalin. Jäykkä, kevyt ja edullinen. Valokate vois olla yksi mahdollisuus.

      Poista
    4. Niin, se riippuu siitä joustatko siitä, että päällä pääsisi kävelemään :)

      Poista
  2. Pitänee muistaa kesällä udella miten maali on pysynyt altaassa, itsellä tosin vaan kylppärin maalaus lattioineen päivineen suunnitelmissa. Tuttuja nuo teollisuusmaalit sinänsä kun töissä tuli päivittäin niiden kanssa pelattua(nyt erityisäitiyslomalla jonka johdosta maalausprojekti siirtyi loppukesään..dääm, nyt kun sitä aikaa olisi ni ei pysty)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että on ja pysyy! Teknokselta sanottiin, että ongelmat näkyvät yleensä heti ensimmäisten viikkojen aikana. Kriittisen pisteen yli on siis jo päästy. Toivotaan että meillä on vielä monia hyviä vuosia maalatun altaan kanssa edessä :)

      Poista
    2. Onko maali pysynyt ? Meillä olisi vain pohjan maalaus. Miten saumojen kanssa, kuivatitko pitkään ennen maalausta ? Pohja pakko maalata kun lapset heitteli pienenä sinne kaikkea mahdollista ja nyt rumat ruostejäljet.

      Poista
  3. Btw, miksi Hempelin ohennetta? Tasaantuuko telattu pinta kauniimmaksi sillä ohenteella?

    VastaaPoista
  4. Hempel mukana ihan vaan vahinkojen välttämiseksi. Eli jos maalia tipahtaisi lattialle, ei sitä tärpätillä saisi pois. En käyttänyt ohenteena. Olisin saanut palauttaa takaisin, mutta en ole vielä ainakaan ehtinyt..

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava blogi, kiitos kaikista vinkeistä! :)

    Meidän pitäisi maalata kiiltävää laattaa ja mainitsitkin, että sellainen kannattaa pohjamaalata ensin. Inerta Primer 3 on väriltään joko punaista tai keltaista. Nyt mietityttääkin, kuinka hyvin keltainen peittyy valkoiseksi sävytetyllä Inerta 50 maalilla. Onko kokemuksia tai hyviä veikkauksia? Vai voisiko primerina olla jonkun muun kuin Teknoksen maali?

    Oletko muuten koskaan ruiskumaalannut 2-k epoksimaaleilla? Ilmaton ruisku lienee oikea valinta siihen hommaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 kehuista!

      En tiedä mitä eroa on Inerta 3 ja Inerta 5 pohjamaalien välillä, mutta tuo Inerta 5, saattaisi olla ratkaisu ongelmaasi. Lisäksi tuo 5 on himmeä, joka mielestäni on pohjamaalissa toivottava ominaisuus. Inerta 5:ttä saa myös valkoisena.

      Maalin tuotekortti: http://194.100.44.55/tseloste.nsf/tunniste/FI_87/$FILE/FI_87_Tuoteseloste.pdf?OpenElement

      Lisätietoa ja mukavaa palvelua saa täältä:
      markku.uusitalo@teknos.fi

      En ole ruiskuttanut epoksimaaleja, joten en uskalla lähteä arvailemaan parasta ruiskua, mutta uskoisin, että Markku osaa neuvoa myös tuossa asiassa :)

      Tsemppiä projektiin! ...Ja kuvia ois oikein kiva saada, mikäli sellaisia tulee räpsittyä: kattiwatti@gmail.com

      Poista
  6. Loistava blogi sinulla!

    Tarvitsisin pientä mielipideapua sinulta, olisin todella kiitollinen näkökannastasi! :)

    Muutimme puoli vuotta sitten asuntoon, jossa oli juuri hetki sitten tehty putkiremontti. Pieni kylpyhuone oli täysin remontoitu, tosin ei meille miellyttävällä tavalla. Lattialaatta (10x10) on vaaleansininen, seinät ovat onneksi valkoiset. Nyt olisikin tarkoitus maalata/tasoittaa tuo kammottava lattia, mutta emme tiedä miten. Vesieristeet ovat kunnossa, joten purkutöihin emme haluaisi lähteä, ja halvallakin pitäisi päästä. Kylpyhuone on n.2m2 kokoinen, ja pienessä tilassa on suihku sekä wc, märkätila siis..

    Laattalattian tasoittaminen ohjeittesi mukaan on yksi vaihtoehto, mutta sen jälki hieman pelottaa.. Tuleeko halkeamia, meneekö lattia täysin pilalle.. Hieman työläskin se on on. Tarkoituksena olisi saada lattiasta todella tummanharmaa, joten menee ehkä vähän hukkaankin.
    Lattian maalaamista tutkin aikani, mutta luovuin ajatuksesta koska se ei käsittääkseni kestä. Nyt tämän postauksen johdosta mietinkin, voisiko tuo Teknoksen epoksimaali toimia? Mitä olet mieltä, mitä sinä ehdottaisit? Maalaus ajoitettaisiin loman yhteyteen, jotta maali saisi kuivua rauhassa.

    Kuinka paljon maalia käytit tuohon uima-altaaseen, ja minkä hintaiseksi se tuli?

    Kiitos paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista!

      Saattaisi olla helpointa tuo maalaaminen. Maaliksi valitsisin ehkä tuon Inerta 50 epoksin, koska olen sitä itse käyttänyt, enkä osaa siis noista muista vaihtoehdoista niin sanoa. Tuntuu pysyvän jotenkin lujemmassa kuin vesiohenteiset epoksit. Hajusta kylläkin pitkä miinus.. Kaikki epoksit olisvat varmasti vesiohenteisia, jos ne yltäisivät samoihin ominaisuuksiin kuin liuoteohenteiset. Uskon, että niillä saavutetaan kovempi pinta.

      Käyttäisin ehkä myös pohjamaalia ja tietysti kyselisin vinkkejä myös valmistajalta. Teknoksella on huonot kotisivut, mutta hyvä asiakaspalvelu. Hinnasta en osaa sanoa, koska en löytänyt niitä nopealla vilkaisulla mistään. Tuo altaan maalaus tuli maksamaan alle 150€ ja varusteita oli omasta takaa.

      Pieni (n.3l) astia varmasti riittää tuossa sinun tapauksessa, kunhan jaat sen huolellisesti siten että riittää ainakin kahteen kertaan. Uskoisin että selviät reilulla 50 eurolla. Kannattaa säityttää myös pienet pilttipurkilliset maalia, että voit sitten korjata naarmuja, jos sellaisia pääsee syntymään. Naarmut tulevat todennäköisesti alussa, ennen lopullista kovettumista mikä saattaa kestää jopa kuukauden verran. Käyttöön suihkun voi ottaa jo n. vuorokauden kuluttua. Hyvä tuuletus on tärkeää ja kannattaa ottaa esiin pöytätuuletin, jos sellainen on. Tuuletin suunnataan maalattuun tilaan ja sitten kaikki ikkunat avataan niin isosti kuin mahdollista ja toivotaan, etteivät naapurit valita :)

      Maaliin saattaisi kannattaa sekoittaa vähän tasalaatuista hiekkaa tai lasihelmiä, jotta lattiasta ei tulisi liukas. Sitten pinnan voisikin käsitellä tähän tyyliin:

      http://www.asuntotieto.com/20000i_RAKENNUS_JA_REMONTTITIETO/2010_k/16-mineraalimaali/mineraalimaali.html

      Muistakaa käyttää suojaimia ja sekoitus tehdään aina koneellisesti! Muuta ei nyt tule mieleen, mutta Teknokselta saat ainakin lisätietoa.

      Poista
  7. Mites nyt kun on vuosi kulunut, onko maalia irtoillut? Käytätkö uima-altaassa paljon klooria, sen luulisi syövyttävän maalia pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sorbus,

      Maali on pysynyt nyt 1,5v paikallaan. Yhdestä kohdasta maali on vähän krakeloitunut. Siinä syy ehkä siinä, että laatan pinnassa on ollut jotain tartuntaa heikentävää. Kloorin käyttö meillä aina minimissä. Epokseilla on hyvä kemikaalien kesto, eli uskoisin että kloorilla ei maalia saa irtoamaan. Kerran kaksi isoa klooritablettia pääsi tipahtamaan dispenseristä jättäen pohjaan tummat rinkulat, eli niitä ei kannata vapaasti heitellä altaaseen.

      -K-

      Poista
  8. Moi,
    Meilläkin on allas ja sen saumat liityntäsaumat kaipaa uusimista. Rapsuttelin jo vanhat silikonit (tai mitä lie) pois ja uudet pitäisi laittaa tilalle, mutta mitä? Laatat on väriltään vihreät ja saumat myös, joten väritoivekin olisi vihreä.
    Hyviä juttuja sinulla muutenkin on!
    -Janne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Janne,

      Kyselisin vielä alan liikkeestä vinkkejä nurkkasaumojen tekemiseen. Silikoni kuulostaa heikolta valinnalta.

      Meidän kylpyhuoneen silikonit ajattelin vaihtaa epoksimassaan. Niitä saa lähes kaikissa sauma-aineiden väreissä. Merkkejä on mm. Mapei, Litokol, PCI

      -Kati

      Poista
  9. Ihan mielenkiinnosta näin parin vuoden jälkeen niin oliko altaan maalaaminen hyvä ratkaisu eli onko vielä pysynyt hyvin pinnassa? Itsellä sama suunnitelmissa tai sitten altaan pinnoittaminen esim. ruiskuvalulla.

    VastaaPoista
  10. Joo kiinnostaisi tietää, meillä vastaava projekti menossa ja just pyysin tarjoukset maaleista yms.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Kuten tuossa aiemminkin tuli todettua, niin maali ei paikoin pysynyt kiinni altaassa parin vuoden jälkeen. Uskoisin, että jossain altaassa saattaa toimikin, mutta jatkuva veden virtaus muodostaa ongelmia maalin pysymisen kanssa. Muodostaa jonkinlaista rasitusta maalin pintaan.

      Kati

      Poista
  11. Maalasin ulko-altaan viime vuonna tuolla Teknoksen Inerta maalilla. Se pysyi hyvin 1. kesän mutta nyt kun piti pestä pinta ennen täyttöä niin maalihan lähtee pois kun painepesurilla vähän osoittaa. Oli iso virhe käyttää tuota maalia ja hilseilevästä maalista tuli nyt iso ongelma vuosiksi. En suosittele Teknosta uima-allas maaliksi. Tikkurilan Temacoat 50 toimi paljon paremmin, ei olisi pitänyt kokeilla uutta maalia.

    VastaaPoista
  12. Maalasin ulko-altaan viime vuonna tuolla Teknoksen Inerta maalilla. Se pysyi hyvin 1. kesän mutta nyt kun piti pestä pinta ennen täyttöä niin maalihan lähtee pois kun painepesurilla vähän osoittaa. Oli iso virhe käyttää tuota maalia ja hilseilevästä maalista tuli nyt iso ongelma vuosiksi. En suosittele Teknosta uima-allas maaliksi. Tikkurilan Temacoat 50 toimi paljon paremmin, ei olisi pitänyt kokeilla uutta maalia.

    VastaaPoista
  13. Moi. Oliko maalilla hajuongelmia kun laitoit veden altaaseen. Itse teen paljua ja laitan bbilteman epoksimaali ja aika kovat käryt tulee kun maalasin. Nyt laittamassa vettä paljuun ja pieni haju lähtee vieläkin. 7pv kuivunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätävä haju maalatessa. Tiedostin asian etukäteen, joten lähdettiin viikonlopuksi ”mummolaan”. Mitään hajua ei kyllä ollut sitten enää juurikaan havaittavissa, kun palattiin. Ei ainakaan veden laittamisen jälkeen. Mutta kuten sanottua, en tätä maalia suosittele upotusrasitukseen..
      -K-

      Poista
  14. Ok. Lasikuidutin oman paljuni ja maalasin viikko takaperin sen. Nyt lämpimästä vedestä/höyrystä mieto maalin haju. Lähtee varmaan pois pikkuhiljaa. Epoksimaalistahan ei pitäisi veden joukkoon liueta mitään. Lähinnä sitä että on turvallista mennä sinne paljuun. Paljussa max viikon verran vesi ja sitten kuivana suurimmanosan vuodesta ei olla suur käyttäjiä. Etkö suosittele maalia sen takia että lähtee helposti irti vai jokin muu syy?

    VastaaPoista
  15. Ok. Lasikuidutin oman paljuni ja maalasin viikko takaperin sen. Nyt lämpimästä vedestä/höyrystä mieto maalin haju. Lähtee varmaan pois pikkuhiljaa. Epoksimaalistahan ei pitäisi veden joukkoon liueta mitään. Lähinnä sitä että on turvallista mennä sinne paljuun. Paljussa max viikon verran vesi ja sitten kuivana suurimmanosan vuodesta ei olla suur käyttäjiä. Etkö suosittele maalia sen takia että lähtee helposti irti vai jokin muu syy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, paljussahan vesi on lämmintä ja altaassa kylmempää. Ehkä se lämmittäminen saa aikaan jotain haihtumista pinnoitteessa tai maalissa. Altaan kaakeleissa maali näytti aluksi pysyvän hyvin, mutta varsinkin pinnan läheisyydessä alkoi maali hiljalleen irtoamaan. Virtauksella saattaa siis olla tekemistä asian kanssa.

      -K-

      Poista
  16. No katsotaan sulaako iho kun käyn tänään pulahtamassa :) kiitokset sulle.

    VastaaPoista
  17. Todella hieno allas! Varmasti kiva, kun on nyt käytössä kokoajan. Ovatko koirat vielä uskaltautuneet veteen? Meillä myös maalaus edessä teollisuusmaalilla, tosin hieman erilainen projekti. Hyvä kuitenkin, että muistutit tuosta että suojautuminen siltä on tärkeää.

    VastaaPoista
  18. Ompa hieno allas. Miten tuossa tuo vesitäyttö onnistui? Meillä on tuo uimahalli rakentumassa tuohon lähistölle. Sinne varmaan se pitää jotenkin erillisellä vesikuljetuksella hoitaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.