perjantai 17. marraskuuta 2017

Täydellinen sininen -Ruokailuhuoneen uusi väritys

Olen jo pidemmän aikaa etsinyt hyvää sinistä tai hieman sinivihreää sävyä ilman sen parempaa menestystä. Reilu vuosi sitten jopa maalasin yhden seinän Tikkurilan Petrooli -sävyllä, mutta valitettavasti en pitänyt suuremmin lopputuloksesta ja peitin seinän jo seuraavana päivänä, tutulla ja turvallisella, harmaalla tasoitepinnalla. Blogeissa ja Pinterestissa sininen sävy hypähtelee lisääntyvissä määrin esiin ja olen edelleen kasvattanut kiinnostusta kyseistä sävyä kohtaan.. Noh, sitten se eräänä päivänä vaan kolahti. Oltiin työporukalla tutustumassa Seprin sisustustuotteisiin. Heidän showroom Turussa, oli maalattu täyteläisellä, täysin himmeäpintaisella sinisellä sävyllä. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Seprin henkilökunta avuliaasti selvitti minulle kyseisen sävykoodin ja sitten vaan aloin pohtimaan jo sopivaa kohdetta siniselle kokeilulle. Lopulta ensimmäiseksi (mutta ei takuulla viimeiseksi) tilaksi valikoitui vanhan talon (väliaikaisen kotimme) ruokailuhuone. Se osoittautui nappivalinnaksi. En voisi tyytyväisempi lopputulokseen olla!


Koska sininen on jokseenkin hankala väri ja kaikkihan tietää, että oikean sävyn löytäminen postimerkin kokoisista väriviuhkoista on jokseenkin hankalaa, niin käytin tilaisuutta hyväksi ja rohkaistuin kysymään seinän sävykoodia. Kuva napattu Sepri Oy:n Turun toimipisteessä.



Mikäs sen parempaa, kuin että sävy istuu kuin hanska harmaan tasoiteseinän kanssa. Ja kuten ehkä osa jo tietää... Tykkään betonitasoitteista sekä lattiassa, että seinissä ;)



Tässä vaiheessa kun avasin purkin, niin mukana oli vielä paljon epäilystä. Sävy tuntui väärältä ja uusi maalikin oli ihan vieras.



Löysin tästä purkista kuitenkin uuden suosikin! En ole ennen käyttänyt Biora Balancea, mutta meistä tuli heti ystävät. Maali jättää täydellisen sametin himmeän pinnan. Tällä maalilla maalatessa, aloittelijakaan ei tarvitse telalaatikkoa onnistuakseen. Maali on ihanan täyteläistä, pysyy hyvin telassa, eikä roisku. Olin todella ennakkoluuloinen uuden maalin suhteen ja tarkistin kiiltoasteen monta kertaa, ennen kuin uskalsin kokeilla. Tumman maalin kanssa kiilto korostuu ja lopputuloksesta tulee omaan silmään jotenkin "muovinen". Balance ei onneksi ollut yhtään kiiltävä, myyjän mukaan kuitenkin pyyhittävissä. Aion takuulla käyttää tätä maalia myös tulevissa projekteissa.



Tapetti kannattaa suojata heikkoliimaisella maalarinteipillä. Silti teipin poistamisessa kannattaa olla varovainen, ettei revi tapetin pintaa. Lisäksi teippi kannattaa poistaa heti maalaamisen jälkeen, eikä esim. seuraavana päivänä.



Kuten kuvasta näkyy, niin maali peitti erittäin hyvin. Selvisin kahdella maalikerroksella, vaikka alla oli kiiltävä maali. Alustan kiiltoaste vaikuttaa peittävyyteen yllättävän paljon. Tämän ruokahuoneen maalaamiseen kului 2,7L maalia ja se oli kyllä vähällä loppua kesken. Usein se 5 litran välikoko olisi paras, mutta valitettavasti sitä ei ole edes suosituimmista seinämaaleista olemassa.



1. kerta levitetty. Maalin kuivumista ja lopullista sävyä odoteltiin jännityksellä.



Toinen maalauskerta oli valmis. Nyt alkoi jo hahmottumaan kokonaisuus. Oltiin jo ihan vaikuttuneita väristä. Se oli täydellisen sininen :)



Oliverkin ihailee uutta ruokailutilaa




Fiilistelin vähän uutta sinistä seinää ja tulevia sisustuksia, Torista löytämäni vanhan korituolin kanssa.



NCS S 7010-B10G
En olisi ehkä päätynyt tähän väriin, jos olisin sen sävykartassa ohimennen nähnyt.



Tässä kuvassa näkyy jo valoa remonttitunnelin päässä :) Ei enää kovin kauan, että saadaan alkaa asumaan ja sisustamaan uutta kotia! Aseteltiin Torista löytämäni tuolit ja Jyskistä ostettu ulkopöytä paikoilleen. Oli luksusta olla työmaalla ja istua oikein pöydän ääressä nauttimassa Foodoran toimittamat intialaista Shahi Paneer -annosta. Kasvissyöjille vahva suositus! Taivaallisen hyvää! Jopa mies haluaa nykyään kotijuustolla höystetyn annoksen perinteisen lihavaihtoehdon sijaan.




Siinä mun resepti täydelliseen siniseen väriin. Huomasithan, että lämpöpatterin ympärille oli rajattu peitelistalla valkoinen alue? Koska patteri on ihan uusi, niin en halunnut lähteä sitä sutimaan, vaan ratkaisin asian niin, että rajaan patterin taakse valkoisen alueen. Työkaverin vinkistä, korostin vielä aluetta peitelistoin ja tarkoitus on vielä lisätä tuohon pieni ikkunalauta, jossa voi sitten pitää kynttilöitä, tai kasvatella kesällä yrttejä.

Kun tulevasta muutosta vielä selvitään, niin sitten rauhoitun hetkeksi, vaikka kohta alkaakin uuden talon suunnittelu.. Huh tätä tahtia. Toivottavasti seuraavaan kotiin saadaan asettua vähän pidemmäksi aikaa.





maanantai 16. lokakuuta 2017

Tehdäänpäs välissä vielä yks remppa!

Nyt kun vanha koti on jo myyty, niin on aika miettiä mitä tehdään seuraavaksi... No yks remontti tietenkin, kun odotellaan oman Villa Mustan valmistumista :)

Vilkaistaanpa nopsaan, että mihin me ollaan taas ryhdytty. Onneksi talossa on tosi kompaktit neliöt! Kyllä tästä kodista vielä hyvä tulee. Ja onhan tässä ruhtinaalliset 6 viikkoa aikaa ahertaa ennen muuttopäivää. Sorry rumat kuvat, mutta eihän näistä vielä kauniita saa ja pitäähän enne ja jälkeen kuvissa vähän eroa Realistiset lähtötilannetta kuvaavat räpsyt por favor,

Uusi lautalattia alkaa olemaan Osmo Colorin öljyvaha -käsittelyä vaille valmis
Wanhaan taloon olisi kuulunut aito puupaneeli,
mutta tällä kertaa vaan maalattiin puukuvioitu

MDF panelointi raikkaan valkoiseksi
Päätettiin kuitenkin uusia keittiö paremmin
taloon sopivaksi, joten kuvan keittiö
lähti Tori.fi:n kautta uuteen kotiin...



Parasta rempassa on tietty uuden
sisustuksen suunnittelu!
Päädyin lopulta toiseen kuosiin
Tähän olisi tarkoitus alkaa väsäämään
kohta uusia portaita


Ulkopuoli on jo hienossa kunnossa ja mielestäni
 väritys onkin täydellinen tähän pieneen kaupunkitaloon


Jatkoa tähän tapaukseen seuraa siis pitkin vuotta. Päivittelen raksakuulumiset tuonne Villa Musta -blogin puolelle. Seuraavaksi käydään lattian pintakäsittelyn kimppuun. Siitä tulee ihanan vaalea Osmo Colorin värillisellä Öljyvahalla. Stay tuned!





tiistai 3. lokakuuta 2017

Miten asunto myytiin itse nopeasti ja helposti?

Vuosi tässä ehti jo vierähtämäänkin. Vähän jo uuvuttaa tämä muuttaminen, mutta ei voi mitään. Saatiin hyvä idea ja päätettiin lähteä seuraamaan sitä. Piti siis laittaa tämä ihanainen asunto myyntiin ja nopeasti se kauppa onneksi kävikin.

Tällä kertaa ei käytetty kiinteistövälittäjää, yksinkertaisesti siitä syystä, että ollaan myymässä uudehkosta kerrostalosta osaketta, kohtuullisen hyvällä sijainnilla. Siten välittäjällä ei ehkä ole niin merkittävää annettavaa tähän kauppaan. Tarjoukset välityspalkkiosta olivat jokseenkin pökerryttäviä ja asunnon hinta-arviokin oli mielestämme ihan alakanttiin (kysyttiin parista paikasta), joten päätettiin edetä asiassa omin voimin. Sen verran kuitenkin ajateltiin panostaa, että palkattiin ammattikuvaaja. Hinta yllätti huokeudellaan ja maksettiin asunnon kuvista vain 150€. Mielestäni erittäin kohtuullista. Jos tarvitset hyviä kuvia, niin ole ihmeessä yhteydessä Akiin osoitteessa photoworks.fi Lisäksi tuli ilmoitusmaksu Etuovi.com palvelusta. Etuoven palvelu oli helppokäyttöinen ja voi suositella sitä ihan kaikille. Jos osaa käyttää sähköpostia, niin todennäköisesti osaa tehdä myös asuntoilmoituksen.

Tärkeintä on olla tarkkana faktojen kanssa. Muuta sudenkuoppaa asunto-osakekaupoissa ei mielestäni oikein olekaan. Pitää pyytää isännöitsijältä ja hallitukselta kaikki mahdolliset paperit (sähköisessä muodossa), kuten isännöitsijäntodistus, hallituksen pöytäkirjat korjaussuunnitelmineen jne. Kun kertoo, että on myymässä asuntoa, niin oikeat paperit tulevat automaattisesti. Dokumenteista veloiteaan yleensä n.100€. Pankki puolestaan avittaa kauppakirjan laatimisessa. Kannattaa olla rehellinen asunnon vikojen suhteen ja lähettää kaikki asuntoa koskevat dokumentit ostajaehdokkaille. Itse varasin muistilappuja näytölle, johon kiinnostuneet saivat kirjoittaa yhteystietonsa. Lähetin tarvittavat tiedot asunnosta heti näytön jälkeen.

Yhteensä rahaa hommassa paloi ehkä n. 500€, koska ostin myös ihania kynttilöitä ym. stailauskamaa :D Aikaa kulutin (jos sisustusliikkeissä maleskelua ei lasketa) noin 3-5 tuntia. Tykkäsin kuitenkin kaikista tehtävistä, eli missään vaiheessa ei tuntunut, että olisin kaivanut apua myynnissä. Ilmoituksen laitoin nettiin lauantaiaamuna. Laitoin rohkeasti näytön jo seuraavalle päivälle, joka oli sunnuntai. Iltaan mennessä oli ensimmäinen tarjous täydestä rahasta tullut. Alkuviikolla tuli vielä lisää tarjouksia ja oltiin lopulta oikein tyytyväisiä hintaan. Olen seurannut aika tarkasti alueen hintakehitystä ja tiesin, että hinnat ovat lähteneet viimekuukausien aikana hyvään nousuun. Luotin siis omaan intuitioon ja se onnistui.

Näillä kuvilla saatiin ihanalle kodille uusi asukas

Kuva, Aki Aro Photoworks.fi

Kuva, Aki Aro Photoworks.fi

Kuva, Aki Aro Photoworks.fi

Kuva, Aki Aro Photoworks.fi



Kuva, Aki Aro Photoworks.fi
Kuva, Aki Aro Photoworks.fi


Kuva, Aki Aro Photoworks.fi

Kuva, Aki Aro Photoworks.fi

Kuva, Aki Aro Photoworks.fi



Siinä oli meidän koti kerrostalossa. Vuosi vierähti nopsaan ja sen aikana kävi ilmi ainakin se, että me ollaan omakotitaloihmisiä... Aluksi helppous viehätti, mutta sitten toimettomuus ja taloyhtiön säännöt alkoivat tökkimään. Lisäksi pitkät matkat roskalaatikolle ja yhtiön parkkipaikoille saivat kaipaamaan takaisin omakotitaloon. Pikkuseikkoja, mutta arki koostuu pienistä asioista ja molemmissa asumismuodoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Meidän vaaka kallistuu oman talon puolelle. Seuraavaksi asumisvuorossa taas ok-talo. Se on persoonallinen ja vanha talo. Ihanaa päästä sisustamaan vaihteeksi jotain vanhaa! Ostin Torista jo hienon pinnatuolin odottamaan tuunausta... Siitä lisää sitten myöhemmin :)





perjantai 1. syyskuuta 2017

Pieni talo voi olla toimiva ja kaunis!

Terveisiä Valkeakosken Talonäyttelystä! Olipas virkistävät ja erilaiset asuntomessut. Tällä kertaa ei esitelty hulppeita neliöitä, vaan tehokkaita tiloja. Talonäyttely oli auki vain viikon (4.-13.8.) ja kävijöitä oli ilmeisesti odotettua enemmän. Järjestelyt sujui kuitenkin erinomaisesti, eikä pitkiä jonoja päässyt muodostumaan. Tässä muutama poiminta tuolta reissulta, sekalaisessa järjestyksessä. Pienissä taloissa oli paljon ihania ideoita!



Tämä nuoren arkkitehdin omaksi kodikseen rakentama massiivihirsitalo on ollutkin esillä monessa eri paikassa. Sisätiloista en ollut ihan vaikuttunut, mutta ulkotilat olivat hyvin onnistuneet. Talon ulkonäkö on ihanan raikas ja modernisti perinteinen. Talo oli messujen aikaan sisältä vielä vähän keskeneräinen.


Nyt en muista varmaksi mistä kohteesta tämä sauna on, mutta se teki vaikutuksen! Arvostan laadukasta käsityötä ja taito tosiaan näkyi tässä saunassa. Lauteet olivat kuin hienopuusepän työtä ja hiilenmusta panelointi näytti perinteiseltä piilukirveellä veistetyltä hirreltä. Kaikki sopivat hyvin yhteen.

Näiden lauteiden alla piilee yllätys...

...Nimittäin pesukone ja kuivausrumpu! Tämä on nerokas tapa hyödyntää pienet neliöt. Vähän jään kaipaamaan laskutilaa, mutta uskon, että tämän kanssa oppii kyllä helposti elämään.

Sitten mun suosikkitaloon, eli arkkitehti Severi Blomstedtin suunnittelema ja ammattikoulu VAAO:n oppilastyönä rakentama kaunis talo <3

Silmät uppoutuivat heti alkuun tähän leveän räystään suojaamaan terassiin. Ihastuin siihen ehkä siksi niin paljon, koska meillekin tulee sellainen! kuvista ei saa irti sitä fiilistä minkä leveä räystäs rakennukselle antaa. En ole sellaista missään yhteydessä onnistunut bongaamaan, joten oli tosi hienoa päästä kokemaan se fiilis, mikä tästä pienestä yksityiskohdasta tuli.

Olen aina tykännyt amerikkalaistyylisestä, kotoisasta kuistista, joka jatkuu koko sivun pituudelta. Sen alla voi istua sadepäivänäkin riipputuolissa ja ihmetellä mukavasti maailman menoa.

Sanalla sanoen, ihana tila! Saunasta pääsee vilvoittelemaan erittäin suojaisaan ulkotilaan. Tämä on täydellinen yksityiskohta tiiviisti rakennetulla alueella ja Suomen vaihtelevissa keleissä. 10+ suunnittelusta taas. Pieni avotakka olisi kirsikka kakun päällä, mutta ihana tämä on näinkin.

VAAOn talossa myös sisätilat tekivät vaikutuksen. Isot ikkunat toivat tilaa ja valoa, mutta leveä räystäs esti paahteen pääsyn sisälle. Kaihtimet voi laskea yksityisyyden lisäämiseksi iltaisin, tarpeen mukaan. Kaikesta näkee, että tätä kokonaisuutta on mietitty. Rakastan harkittuja yksityiskohtia ja täältä niitä löytyi tästä kohteesta mukavasti.

Pienet talot, eivät ole akustiikan kannalta niitä ongelmallisimpia, mutta seinää koristi kuitenkin hieno, Sani Miekkalan akustoiva taideteos "JAZZ". Lisätietoja antaa www.taideakustointi.fi

Keittiön välitila oli tehty tummalla mikrosementillä. Lopputulos oli kivan stuccomainen. Esitteet olivat vähän edessä, mutta hienoa pintaa oli silti mahdollista ihailla. Kyseistä pinnoitetta myy SBL Suomen Betonileimasin.


Innolla odotan, että joku kunta, tai kaupunki ymmärtäisi järjestää tulevaisuudessa lisää tällaisia tapahtumia. Ihan mahtavaa, kun tiukalla kaavoituksella ei oltu suitsittu rakentamisen luovaa monimuotoisuutta. Vapaalla kaavoittamisella, tonteista tehtiin houkuttelevia ja alueesta muodostuikin oikea design -yhteisö. Valkeakosken kunta sai hienosti huomiota mediassa ja rakentajat saivat edullisia ja kohtuullisen kokoisia tontteja, uniikkeine taloineen. Kaikki voittivat. Näyttää siltä, että trendi on liikkunut ja liikkuu yhä kohti pienempiä neliöitä, niin sisällä, kuin ulkonakin. Nyt halutaan jättää aikaa ja liikkumatilaa myös kodin ulkopuolelle. Elinkustannusten kallistuminen ja työelämän murrokset lisäävät epävarmuutta, jolloin pienet neliöt tuntuvat turvalliselta ratkaisulta. Neliöiden huvetessa, viihtyisyyden ei kuitenkaan tarvitse vähentyä, tämä tuli todistettua omin silmin Valkeakoskella. Oikeat hyvän mielen messut :)






maanantai 7. elokuuta 2017

Uusi versio pohjakuvasta!

Huh, kreivin aikaan... Meillä on tänään 16.00 pääsuunnittelija/arkkitehdin kanssa palaveri ja pohjan pitää olla kunnossa siihen mennessä, koska tältä pohjalta lähdetään sitten piirtämään jo lupakuvia. Onneksi on takana viikonloppu ja 1. lomapäivä! Tunteja ja taas tunteja on mennyt miettiessä talon ulkonäköä ja pohjaa. Nyt olo on kuitenkin melko varma, että näin me halutaan tämä toteuttaa. Ainoa juttu mistä en ole 100% varma on KHH:n yhteydessä sijaitseva WC... Muualle sijoitettuna, ei invaympyrä tahdo täyttyä. Ehkä arkkitehti keksii tähän vielä jonkun jipon.

Kiitos edellisten kommenttien, blogissa, sähköpostissa ja kavereiden näkemyksiä kuunnellen, olen muodostanut uuden järjestyksen makuuhuoneiden osalta. Nyt tuntuu pikkuhiljaa, että tuonne voitaisiin jo muuttaa! Olen merkinnyt kirjaimilla ikkuna-aukot ja tehnyt siitä erillisen Excelin, jolloin ikkuna-tarjouksia on helppo kysellä tämän aineiston perusteella. Suunnitelmissa olisi ottaa ikkunat Virosta, mutta katsotaan nyt millaiseen ratkaisuun sitä sitten lopulta päädytään.


Pohjakuvan versio 11.

Lisätietoa:

-Ikkuna-aukot C,D,E,F,G,H,I suuntautuvat kauas pelloille ja ovat viistosti ilta-auringon puolella.
-Ikkunat J,K suuntautuvat metsään, pohjoispuolelle
-Ikkunat L,M,N suuntautuvat tien suuntaan ja aamu-päivä auringon puolelle tien suuntaan, mutta tämä on päättyvän tien viimeisiä tontteja, joten melko rauhalliset näkymät kyseessä kuitenkin
-Ikkunat A,B nämä suuntautuvat etelään, pihaan ja pihatielle. Keittiöstä oli ajatus päästä suoraan jonkinlaiseen kasvi/viherhuoneeseen, josta saisi otettua tuoretta pöytään helposti ja pitkälle syksyyn.
-Ikkunat, jotka toimivat myös kulkuaukkoina: B,F,G,H,K,L,M

Seinät missä ei näy avattavaa ovea, on tarkoitus toteuttaa liuku-ovella. Terassia ollaan suunniteltu siten, että se kiertäisi talon ympäri ja että terassin levein kohta on ilta-auringon suuntaan.

..En malta odottaa, että kello on neljä :D


torstai 3. elokuuta 2017

Terveisiä rakennusvalvonnasta! Mitä mieltä olet meidän uudesta pohjakuvasta?

Terveisiä rakennusvalvonnasta! Tänään on yksi virstanpylväs saavutettu, kun saimme vihreää valoa projektille, vaikka suunnitelmat poikkeavat aika paljon kaavamääräyksistä. Nyt vaan toivotaan, että saadaan oikeat ihmiset mukaan rakentamaan meidän kanssa taloa ja että tehdään matkan varrella viisaita valintoja.

Yhden myönnytyksen olen joutunut jo tekemään, vaikka projekti ei ole oikeastaan alkanutkaan. Valitettavasti jouduin luopumaan unelmien pohjapiirustuksesta, jota olin hionut täydelliseksi kaksi vuotta! Hetken oli sellainen fiilis, että ei sitten rakenneta mitään... Mutta se tunne meni parissa viikossa ohi ja kynäilin uuden, yli 20m2 pienemmän pohjan. Aluksi homma ei tuntunut lähtevän käyntiin kovin iloisesti, mutta ei siinä sitten montaa viikkoa kulunut, kun koin jo pientä onnistumisen tunnetta ja nyt osaan jo kuvitella asuvani tuolla. Tosin tässä mietin yhä että mitkä mahtavat olla todelliset vaikutukset lopulta rakentamisen hintalappuun? Kuitenkin liittymät, tontti, maatyöt ja valvontamaksut ovat lähes samoja. Tontin hinta kun lasketaan mukaan, niin ainakin 100th on kiinteitä kuluja, jotka eivät muutu vaikka taloa pienentäisi kuinka paljon. Tämän dilemman kanssa nyt painin. No yksi asia kuitenkin on varma, asumisen kustannukset ovat pienemmässä talossa pienemmät. Eli pienemmällä pohjalla nyt edetään.


Tässä 123m2 pohja. Makuuhuoneet ollaan tarkoituksella jätetty sivurooliin. Mehän vaan nukutaan siellä ja kaikki valveillaoloaika oleskellaan kuitenkin muissa tiloissa. Tämä on tällainen kahden aikuisen unelmapohja, isolla vaatehuoneella varustettuna. Mitäs näkemyksiä tai ideoita tulee mieleen? Jätä kommentti :)



Ja koko alakerta eli 123m2 on autotallia ja harrastetilaa. Tämä on meille unelmatila, koska meillä on aina kaikenlaista projektia menossa. Auton pesu onnistuu talvellakin ja tilaa lämmittää ilmalämpöpumppu, jota sitten säädellään tarpeen mukaan. Kulku talliin tapahtuu vain ulkokautta.


Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Sitten pitäsi vielä päättää mistä materiaalista ryhdytään rakentamaan. En malta odottaa, että saadaan jotain konkreettista aikaan. Seuraavaksi tähtäin on sitten rakennusluvassa. Ensin pitää tietty hioa tuo pohja 100% varmaksi.







lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kaksi tarjousta CLT talosta pöydällä

Tähän mennessä ollaan oltu yhteydessä moneen eri tahoon ja toimittajaan. Huomaa todella hyvin, että rakennusbuumi on nostanut päätään! Ihan eri meininki, kuin pari vuotta sitten. Silloinkin oli hankalaa saada mitään vastauksia kyselyihin, mutta nyt se tuntuu olevan suorastaan mahdotonta. Valmistalojen myynti on melko tehokasta, mutta jos haluat vähänkään erilaista, niin nousee tie heti pystyyn. Heinäkuu hidastaa osaltaan asioita. Suomi Oy on kiinni kaupungin virastoja myöten... Maatöitä ei tällä hetkellä pysty varmaan edes kilpailuttamaan, kun on otettava se, joka ylipäätään ehtii vastaamaan puhelimeen. Tänä vuonna on ilmeisesti turha odotella kenenkään ehtivän tontilla mitään töitä aloittamaan, mutta toivo elää, että joku projekti peruuntuu tms. syystä päästään aloittamaan työt tontilla vielä syksyn aikana.

HUOM! Saa vinkata hyvää maatöiden ja perustusten tekijää Varsinais-Suomesta ;)

Alusta saakka haaveena on ollut CLT talo, mutta oletettavasti kalliimpi hinta ja myynnin amatöörimäisyys arveluttivat. Lisäksi tietyt detaljit, kuten nurkkaliitokset, liittymiset sokkeliin tai ontelolaatta -välipohjaan eivät täysin auenneet minulle. Sellaiset seikat luovat epävarmuutta, kun ollaan kuitenkin vasta ensimmäistä uutta taloa rakentamassa.

Nyt kuitenkin saattaa olla, että jotain valoa näkyy CLT tunnelin päässä! Ollaan saatu kaksi tarjousta pöydälle. Ensimmäinen tuli yritykseltä Celt Oy ja toisen teki Hoisko Oy. Olin aluksi pettynyt Celt Oy:n myyntiin kun heistä ei alkuinnostuksen jälkeen kuulunut enää mitään. Kommentoin pettymystä myös blogissani. Sain onneksi sen seurauksena hyvän vinkin lukijaltani (kiitos!), ottaa yhteyttä Hoiskoon. Niin tein ja sieltä sainkin aivan erinomaista palvelua! Meiliin vastattiin tunnin sisään tai nopeammin ja kaikkiin kysymyksiin ja toiveisiin paneuduttiin huolella. Olin taivaissa! Lisäksi kustannustehokkuudesta puhuttiin avoimesti. Tuntui että ehkä mekin pystytään venyttämään penniä CLT talon verran! Ensimmäistä kertaa ajattelin, että nyt loksahtavat palaset kohdalleen. Kaikki näytti todella lupaavalta... Kunnes saatiin tarjous. Se sisälsi pinon CLT -levyjä tehtaan pihassa, ei muuta. En ehkä kovin hyvin pystynyt peittelemään pettymystäni, kun vastasin yhteyshenkilölle, joka kylläkin oli todellinen ammattilainen tilanteessa pahoitellen väärinkäsitystä. Nyt sitten odotellaan uutta tarjousta, siten, että talo olisi vähintään ulkoapäin valmis. Meitä kiinnostaa sekä 260mm massiivirakenne, että eristetty ja lautaverhoiltu seinärakenne.

Celt teki automaattisesti kaksi tarjousta, joista toinen oli ulkoapäin valmis ja toinen säältä suojaan toimitus. Hinta ei ollut kovinkaan kaukana tavoitteesta, mutta sisällön erittelyssä olisi vielä ollut toivomisen varaa. Nyt moni asia jäi meille vielä epäselväksi, että kuuluuko jokin toimitukseen. Sovittiin alustavasti tapaaminen toimistolle Valkeakoskelle. Saman pöydän ääressä syntyy kuitenkin se paras ymmärrys asiasta. Odotetaan tapaamista kovin ja ehdottomasti olemme valmiita lähtemään myös Hoiskoon, kun aika koittaa.


(Kuva Pinterest)

Vaikka välillä tuota rakentajien kiireisyyttä ja asiakaspalvelua tulee ihmeteltyä, niin täytyy toki nostaa myyjille myös hattua. B to C kauppa ei ole koskaan helppoa. Asiakkaalla on aina vähän tunteet pelissä, epärealistisia odotuksia ja rajalliset resurssit. Samalla ammattitaidon puute aiheuttaa sen, että juridisesti talotoimittaja on aina vastuullisessa roolissa. Kieli keskellä suuta pitää edetä asioissa, samalla asiakasta virheiltä ja vahingoilta hellästi suojellen. Se ei ole helppoa hommaa. Toisaalta, hyvä niin. Vahva kuluttajansuojalaki takaa sen, että joku sillointällöin uskaltaa aloittaa rakentamisen Suomessa :) Pyritään itse olemaan järkevän, mutta kuitenkin vaativan asiakkaan roolissa. Onhan tässä iso raha kyseessä, eikä kukaan aja meidän asiaa, niin kuin me itse. Suunnitteluvaihe onkin se hauskin vaihe, koska vielä on kaikki rahat säästöpossussa, virheet tekemättä ja lapsen usko omaan onnistumiseen tallella :D

Mukavaa viikonloppua!