torstai 30. huhtikuuta 2020

Kylpyhuoneen pinnat 2 vuoden jälkeen

Heipparallaa! Johan on kaikenlaista sattunut tuon edellisen blogitekstin kirjoittamisen jälkeen! Ja miten kivoja kohteita olenkaan saanut matkan varrella tehdä. Se on suorastaan pelottavaa, miten nopeasti esimerkiksi yksi vuosi menee. Siis ihan järkyttävää. Mutta jos nyt katsoo taaksepäin, onhan näiden kahden vuoden aikana tullut tehtyä kaikenlaista. Eli vaikka tuntuu, että aika laukkaa, niin johan siitä on syntynyt näkyviä tuloksia myös. Suurin rutistus oli oman talon rakentaminen. Sen lisäksi on tullut remontoitua tämän edellisessä postauksessa olleen yksiön lisäksi kolme muutakin yksiötä, kaksi kaksiota ja kolme kolmiota, eli yhteensä 8 projektia ja omakotitalo kahden vuoden aikana! Ei huono suoritus. Aluksi tehtiin näitä miehen kanssa yhdessä, mutta viimeisen vuoden olen vetänyt projektit itsenäisesti oman alihankkijaverkoston avulla. Mahtava duuni, johon on sisältynyt riskejä ja onnistumisia. Valitettavasti syy, miksi nyt en ole hankkinut uutta projektia ja miksi istun tässä kirjoittamassa taas blogia, on tietysti alkuvuodesta kaikkien yllätykseksi, koko maailman haltuunsa ottanut koronavirus. Nyt kun on aikaa, käyn varmasti päivittämässä sisältöä tänne paljon useammin. Tosin, olen tykästynyt huomattavasti enemmän Instagramin käyttöön ja viimeisimmät kuulumiset ja remppavinkit bongaat tottakai @villamusta tililtä! Tervetuloa seurailemaan juuri vuoden täyttänyttä tiliä ja taloa :)

Mutta hyvänä aasinsiltana voin nyt käyttää tätä edellistä postausta, koska tämän postauksen tiimoilta minua lähestynyt toimittaja halusi tehdä jutun kyseisestä märkätilasta. Tarjoutui siis oiva tilaisuus päästä itsekin kurkkaamaan miten pinnat ovat kestäneet kaksi vuotta päivittäisessä käytössä ja kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa! Asukas oli ollut tyytyväinen pintoihin. Halusin kuitenkin tarjota asukkaalle ilmaisen huoltolakkauksen, koska se pidentää pintojen käyttöikää ja pitää paikat jatkossakin kunnossa. Minulle tärkeintä on tyytyväinen asiakas nyt ja tulevaisuudessa. Edelleen kylpyhuoneessa on hyvä fiilis ja ilme on rustiikin moderni. Jos tekisin saman uudestaan, en muuttaisi mitään.

Weber V+ tekee ihania pehmeitä pilvikuvioita, vaikka pinta on täysin sileä kädelle

Lattian epoksipinta oli kestänyt hyvin aikaa

Koteloinnin sileä pinta on todella helppo pitää puhtaana

Pinnassa on pientä kimalletta

Vaikka remontti toteutettiin pienellä budjetilla, on lopputulos laadukkaan oloinen

Siinä vähän kuulumisia tästä projektista ja muutenkin. Voin seuraavaksi laittaa kuvia koko huoneistosta. Siinä onnistui tehdä todella laaja remontti ja rahaa kului vain n.8000€. Tuossa summassa on siis kaikki materiaalit, putkityöt ja sähkötyöt. Jos omaa työtä ei lasketa, niin johan lopputulos oli edullinen. Asunnosta kaatui kuitenkin seinää, rakennettiin uusi väliseinä, keittiö, kylpyhuone ja tottakai kaikki huoneiston pinnat uusittiin. Mutta siitä lisää sit ensikerralla. Pitäkää ittenne terveinä ja nauttikaa keväästä!


-Kati-