sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ekoasumista

Joutsenmerkin innoittamana ajattelin vähän julkaista kuvia ja kokemuksia kierrättämisestä! Kierrättäminen on mahtavaa ja olen opiskeluajoista alkaen ollut todellinen kirppishaukka. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin tehdä todella hyvä löytö. Toivon, että muutkin löytäisivät Torit ja Huutonetit yhtenä vaihtoehtona sisustaa. Myös moderia sisustusta on avan mahdollista harrastaa kierrätystavaroilla. Omasta mielstäni esine jolla on tarina, tekee sisustuksestakin mielenkiintoisemman ja persoonallisemman. En haluaisi kotini olevan suoraan jostakin kuvastosta, vaikka en ihan 100% kirppiskotiakaan himoitse. Ihailen kyllä monia eri tyylejä. Kunhan sisustus on johdonmukaista ja rakennuksen arkkitehtuurille sopivaa. Mikäli asuisimme mansardikattoisessa puutalossa, sisutus kunnioittaisi nöyrästi sen ajan mestareita. Mikään ei ole surullisempaa kuin kertaustyylinen sohvaryhmä kristallikruunun alla, 70-luvun laatikkotalossa. Jos tyylimme taas joskun muuttuu, laitan nykyiset huonekalumme myyntiin ja ostan kierrätettyä taas tilalle. Edullista ja järkevää. Tässä muutamia otoksia kierrätetyistä kalusteitamme. Mukana ei ole kuvia toimistostani vaikka kaikki kalusteet ovat sielläkin käytettynä hankittuja. Myöskään pesukone joka löytyi torista 150 eurolla ei mahtunut kuviin. Itseasiassa meillä on melkein kaikki tavara hankittu käytettynä. Sovimme silloin kun muutimme isompiin neliöihin, että emme tule ostamaan mitään tavaraa uutena kaupasta ja siinä ollan hyvin pysytty. Keittiötä tai rakennustavaroita ei oikein tahtonut käytettyinä löytää, mutta toivottavasti niistä onkin iloa sitten kymmeniksi vuosiksi.

Betonilattiat ovat mun mielestä myös jokseenkin ekologisia, koska niistä ei tule purkujätettä, kun vanhat laatat voi halutessaan jättää tasoitteen alle. Tasoitetta kuluu suunnilleen sama määrä kuin laatoitettaessakin, joten materiaalia ja rahaa säästyy satoja kiloja ja euroja. Laatat ovat painavia ja niitä kuljetetaan muista maista meille rekkalasteittain joten polttoainetta liikuttamiseen ainakin kuluu. Uskoisin, että laattojen valmistukseen kuluu myös paljon lämpöenergiaa, koska ne käsittääkseni poltetaan korkeissa lämpötiloissa. Tulevaisuudessa haluaisin perehtyä paremmin mahdollisuuksiin käyttää ekologisempia pinnotteita kuten vahoja ja öljyjä. Märkätiloissa se ei ehkä ole mahdollista, mutta kuiviin tiloihin aion sellaisia kokeilla.

Talomme lämpiää nykyisin maalämmöllä ja ensikuussa lämmitystä täydentämään saapuvalla ilmalämpöpumpulla. Ajattelinkin tässä lähiaikoina tehdä vielä pienen selvityksen miten energiaremontti 70-luvun talossa oikein onnistui. Täytyy sanoa, että aikamoisia sijoituksia joita maallikon pitää tehdä ihan vaan myyjän puheisiin ja keskustelupalstoihin luottamalla. Kaikki laitteethan ovat jonkin sortin testivoittajia. Vielä ollaan vähän koeajolla ja ohjekirjaa selataan. Kannattaa ottaa selvää asioista hyvissä ajoin. Säästöt voivat olla todella suuria.

Nyt kuitenkin visuaaliempiin asioihin!

Hotelli Marskin entiset tuolit ja taustalla vanhempieni häälahja, vihreä valaisin vuodelta 1975. Vasemmalta kurkkii pieni taso joka on Torista ostettu. Matto on lahja anopilta.

Ihana löytö taas Torista.. Aidot Furninovat untuvapehmusteilla 400€ yhteishintaan. Sohva, 2 nojatuolia ja rahi. Kangas oli kuin uusi ja setti sopii loistavasti meille. Syksyn viimeiset auringonsäteet lämmittävät mukavasti

Ja taas olin Torissa shoppaamassa: Pöytä 3€ ja tuolit 30€/kpl. Kattovalaisin on vuosia mukana kulkenut kirpparilöytö

Nämä Ikean Urban baarituolit löytyivät myös Torista. Olin haaveillut näistä tuoleista koska ne ovat todella mukavat ja sopivat hyvin tyyliin. Nyt sain tuolit alle puolet muutenkin edullisesta Ikean hinnasta.
Keittiössä näkyy betonilattia ja tutuilta käytettynä hankittu jääkaappipakastin. Takana oleva tila on vanhan kylmiön tilalle rakenettu astiakomero. Oven eteen on suunnitteilla vielä verho jostain ihanasta kankaasta.

Vinkki kierrätysteeman ulkopuolelta: Hanki liukuovikomero ja piilota kaikki kodinkoneet pois tasoilta ja näkyviltä. Minimalistin valinta :)
Alakertaan tuli pieni kuntosali, niinikään kierrätysvärkeistä. Tuntsan soutulaite, penkki ja painot, sekä pumppisetti kaikki löytyivät... noh, yllättäen Torista
Kaikki valaistus on toteutettu LED-valoilla ja vanhat hehkulamput korvattiin energiaa säästävillä. Nyt Ikeaan on tullut edulliset LED-valot E27 kannoilla ja vähän harmittaa että tuli ostettua alakertaan energiansäästölamput. Yläkertaan hankitaan ledipallot, hintakin oli muistaakseni alle 5€. Kuvan LED-nauha löytyi muuntajineen edullisesti Torista, tosin uutena tällä kertaa.



Olen tuolihullu ja keräilen intohimoisesti kirppiksiltä vanhoja designtuoleja. Niistä voisi tehdä vaikka oman juttunsa joskus. Monilla on jokin oma tarinakin. Nyt etsiskelen Torista sopivaa vitriiniä kaikille ihanille lasitavaroille. Käytettyä tavaraa ei voi ostaa kuten kaupan hyllyltä ja joskus metsästelyyn meneekin aikaa. Siinä on kuitenkin oma viehätyksensä. Kun oikea kaluste löytyy, niin sitä osaa jotenkin enemmän arvostaa. Myös omista tavaroista voi tuunaamalla saada joskus jotakin hyödyllistä aikaiseksi. Esimerkiksi tuossa wc-kuvassa näkyvä taso on keittiöremontista ylijäänyt peitelevy joka sahattiin sopivan kokoiseksi.

Vähän sisustuksellisempaa asiaa tällä kertaa. Esikerralla kokoan tietopaketin siitä miten lattiakaivon ympärystä oikein tehdään. Lisäksi tehtiin aika radikaali ratkaisu kylpyhuoneessa... Siitä sitten lisää ensiviikolla :)





11 kommenttia:

  1. Hienoa, että ootte pystyny niin paljon hankkimaan mieluisaa kalustetta käytettynä :) Mäkin oon jo teininä kiertäny kavereiden kanssa kirppiksillä ja olin jopa TET -jaksolla silloin Hansan alakerrassa, kun siellä oli se diverssikauppa vai miksikä sitä kutsuttiin... Kalusteet meillä on kyllä lähes kaikki uusia, kun lapsien kanssa on helpompi hakea tarpeeseen uusi kaupasta (ikeasta) kuin etsiä netistä tai ekotorilta :P

    VastaaPoista
  2. Juu, tämä on vähän mennyt jo harrastamisen puolelle ja Toria tulee selattua päivittäin. Onneksi siinä on aika hyvä mobiilikäytettävyys. Lastentavaroita, vaatteita ja kalusteita siellä onkin todella runsaasti, eli jos jaksaa etsiä, niin varmasti löytää. Diverssikauppa oli myös mun suosikki, mutta hinnat olivat aika kalliita opiskelijalle tuolloin. Muistaakseni omistajat muuttivat aikanaan tuonne ykköstien varteen ja nimikin on nykyään Kasvihuoneilmiö. Kivaa tavaraa siellä on :)

    VastaaPoista
  3. Moi, laitoin sinulle sähköpostia kattiwatti osoitteseen. En tiedä tuliko perille saakka, kun jostain syystä postini ei aina suostu lähettämään gmail ja hotmail osoitteisiin.

    -Kikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kikka, Ei ole sellaista postia tosiaan näkynyt. Kokeile uudestaan jostain toisesta osoitteesta? Avaa Google-tili, on muutenkin niin kätevä.

      Poista
  4. Mulla on oman blogini kautta gmail loppuinen postikin, mutta en käytä sitä koskaan kun se on mun mielestä niin hankala käyttää. Kaikki omat ja firman sähköpostit kun on ohjattu suoraan tähän tablettiin ja niitä posteja käytän useasti päivässä. Jos sulla on joku muu kuin hotmail tai gmail loppuinen posti olemassa niin laita mulle sellaisesta joku viesti osoitteeseen puuhakaspaja(a)dnainternet.net
    Mä voisin kyllä yrittää päivittää kuvia remontista tuonne omaankin blogiini niin sieltä näkisit sit ainakin millai lattia maanantaina laminaatin alta paljastui.

    VastaaPoista
  5. Miten/millä tuo valkoinen lattiapinta on saatu aikaan keittiössä ja olohuoneessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmissa on pintakäsittelynä vesiohenteinen Betolux Akva. Maali on melko heikko peittokyvyltään, joten suosittelen sekoittamaan joukkoon vähän valkoista pastaa, jota saa ostaa maalikaupoista litran pulloissa. Keittiössä pohjana on betonitasoite ja olohuoneessa vanha parketti.

      -Kati

      Poista
    2. Onko kokemusta, jos lattialle kaatuu jotakin tummaa esim. punaviiniä niin saako helposti putsattua pois vai jääkö lattiaan läikkä? Onko mielestäsi pakko raaka, hiottu betonilattia tasoittaa vai voiko siihen päälle vaan vetäistä tuon Betolux Akvan?

      Poista
    3. Moikka Eveliina,

      Ei imeydy punaviinit pintaan. Kahvi kannattaa kuitenkin pyyhkäistä heti pois pinnasta. Meillä on kaksi kohtuullisen kookasta koiraa ja lattia on pysynyt yllättävän hyvänä satunnaisista kiihdytysajoista huolimatta :)

      Olohuoneessa on maalattu parketti ja muissa huoneissa tasoitepinta. Hiotun betonilattian voi toki jättää ja työstää käyttöön ihan sellaisenaan. Lopputulos on riippuvainen betonityön laadusta. Tasainen ja taitavasti valettu betoni on tietysti kaunis kuin mikä. Itse jättäisin sen, jos vaan mahdollista.

      Kati

      Poista
    4. Ja vielä pakko lisätä, että kokeile ensin hiotulle betonille ihan lakkaa tai vahaa. Aidon, hienon betonilattian maalaaminen saattaa harmittaa myöhemmin.

      -Kati

      Poista

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.