maanantai 30. syyskuuta 2013

WC:n uusi betonipinta

Tässä on tullut aloitettua montaa projektia. Valmis pinta on kuitenkin aina jäänyt muutamaa pikkujuttua vaille valmiista, enkä ole viitsinyt keskeneräisistä jutuista niinkään postata. Ajattelin kuitenkin tässä kertoilla mitä meidän vessalle kuuluu! Kyseisenen wc:n kunnostus aloitettiin jo kesän aikana, mutta muutaman sattumuksen johdosta projekti viivästyi pariin otteeseen. Yksi suurempi odotus tuli pytyn hajulukossa olleen halkeaman johdosta. Kun vuodenvaihteessa tilasin Geberitin järjestelmän ja Hafan posliinin, en olisi uskonut, että asennus ehditään tekemään vasta elokuussa. Noh, sellaista se remontti välillä on...





Vasemman puoleisessa kuvassa halkeama näkyy selvästi. Seinään asennettava wc-järjestelmä tilattiin Netraudasta hintaan 399€. Toimitukseen kuului Hafa Moon istuin, Geberitin runko+säiliö, soft close -kansi ja painike. Asennettu pytty ei kuitenkaan pitänyt vettä, vaan vuosi lattialle. Itse kuvittelin, että vika olisi tiivisteessä, koska meidän pyttyä on tuotu eteenpäin normaalia enemmän, jolloin huuhtelu ei lähde suoraan alas, vaan jatkuu taaksepäin antaen pienen rekyylin saapuessaan mutkaan. Netraudan ja Hafan asiakaspalvelut kuitenkin toimivat hienosti ja sieltä ehdotettiin tutkimaan myös posliinin mahdolliset virheet. En olisi ikinä tajunnut etsiä halkeamia pytystä. No onneksi virhe löytyi (valuvika) ja uusi posliini lähetettiin meille veloituksetta.





Tässä alkutilanne. Peili ja kaapit on purettu jo pois. Takaseinän laatikko on tässä jo rakennettu ja levytetty. Ajatuksena oli ensin purkaa myös nuo altaiden alla olevat "jalat", mutta ne osoittautuivat raudoitetuksi betoniksi ja päätimme jättää ne paikoilleen. 70-luvun standardien mukaisesti taso oli myös melko matalalla. Ajattelimme kuitenkin, että malja-altailla saamme korotettua hanoja sopivaan käyttökorkeuteen. Tässä tarkoituksena siis jättää kaikki laatat paikoilleen ja tehdä ylitasoitus. Kyseessä on kuiva tila. Suihku on jo aiemmin poistettu käytöstä. Laatikon sisään jäi kuitenkin vanha lattiakaivo. Todella mukavaa, että jos säiliö alkaa joskus vuotamaan, niin vesi valuu suoraan kaivoon eikä rakenteisiin. Kun seuraavaksi toivottavasti rakennamme uutta taloa, vaadin lattiakaivon kyllä kaikkiin tiloihin jossa on hanakin. On käsittämätöntä, että keittiö, khh ja erilliset wc:t rakennetaan ilman kaivoja vielä nykyäänkin.


Uskolliset ystävät aina valmiina




Tasoitetyöt alkaa. Laatan päälle kannattaa sivellä dispersio, eli primer vaikka kyseessä ei olekaan imevä pinta. Disperiso parantaa tasoitteen tarttumista. Varsinkin kun seinäpinnassa meillä oli kiiltävät laatat. Alueille joissa oli suoraa valoa, tein tasoituksen kolmeen kertaan. Muut alueet tasoitin vain kahteen kertaan. Tässä käytin Kiillon SK märkätilan seinätasoitetta.




Loppumetreillä vielä pohdin mikä tulisi tasolle pinnaksi? Vaihtoehtoina olivat Corian komposiittitaso tai Ikean kiiltävä laminaattitaso. Hinta oli kuitenkin se ratkaiseva tekijä ja päätettiin lopulta hakea Bauhausista verkkovahvistettu betonilevy (muistaakseni alle 50€). Näyttää muuten ihan kipsilevyltä, mutta on harmaa ja paperin sijaan pinnassa on lasikuituverkko. Tuo valettu kantti jalkojen päällä on alkuperäinen, joten levy oli helppo vaan leikata paikallaan ja sen jälkeen tasoittaa. Alle lisäsimme vielä muutamat tukikoolaukset. Levy liimattiin kiinni Cascon SuperFixilla. Näin jälkikäteen tuli mieleen, että reunat OLISI kannattanut nauhottaa, mutta jäi nyt epähuomiossa tekemättä, joten nähtäväksi jää tuleeko hiushalkeamia. Pakko sanoa, että halvin oli tällä kertaa myös kaunein! Nyt taso näyttää yhenäiseltä betonivalulta. Päälle asennettu lami tai komposiitti olisi ehdottomasti pilannut ilmeen. Taso on maalattu himmeällä Lujalla.




Kun seinät oli tasoitettu ja maalattu, oli lattian vuoro. Tässä tasoitan laatalle suoraan, Weberin 3300 kuitivahvisteisella tasoitteella.




Todisettavasti nainenkin osaa :) Huolellisuus ja tasalaatuinen massa ovat tärkeitä. Jos tasoitat ensimmäistä kertaa, tee vain pieniä määriä kerralla, koska 4400 on pikabetonia joten se alkaa kovettumaan noin15minuutissa vähän lämpötilasta riippuen. 3300 on helpompi tasoite ominaisuuksiltaan, joten sillä on hyvä harjoitella pohjalle. Laita aina ensin 3300 sitten dispersio ja pintaan 4400 tasoite.




Valmista tuli kahdella tasoitekerralla. Kertojen määrä riippuu laatan saumojen syvyydestä. Kuvassa nyt pintatasoitteena käyttämäni 4400. Tässä tasoite ei ole vielä ihan kävelykuivaa. Odota vielä 5-10minuuttia.



Kun tasoite on kävelykuivaa, ota lasta ja työnnä pois kaikki harjanteet ja nyppylät. Tämä vaihe on erittäin tärkeä lopputuloksen kannalta ja sitä ei saa unohtaa! Jos tasoite pääsee kovettumaan liikaa, muuttuu se erittäin kovaksi jolloin lastaaminen on raskasta tai jopa mahdotonta. Et varmasti myöskään halua mitään epätasaisuuksia lattiaan. Vaikka pinta näyttää märältä, tasoitteen päällä voi jo kävellä. Oikea hetki lastata on noin 30-40min levityksestä, joskun vähemmänkin riittää. Kokeilemalla selviää.




Kun valu on valmis anna sen kuivua  vähintään yksi vuorokausi. Tämä wc on kuiva tila joten käytin lakkana ihan tavallista puolihimmeää lattialakkaa. Ensimmäinen lakkakerros siis ihan ilman lisäaineita. Nyt jo näkee miten hieno pinnasta tulee.




Tässä muutamia juttuja mitä lakan joukkoon voi lisätä. Mukaan laitoin vähän helmiäistä ja glitteriä. Tällöin pinnasta tuli harmaampi ja kiven fiilistä lisää pienet kimalteet ja kiteet. Jos olet tyytyväinen pintaan, voit tehdä kolmannen kerran ihan kirkkaalla lakalla. Vesiohenteinan lakka on paras tasoittepintojen päälle ja kuivuukin nopesti.



Tässä valmis pinta!



Tällaista lattiaa on kyllä todella haastavaa kuvata ja voin sanoa, että lattia on vielä hienompi luonnossa. Pienet kiteet ja pinnan elävyys korostuu riippuen siitä miten valo osuu pintaan. Tätä ominaisuutta ei saa kuvaan ikuistettua sitten millään... Jalan alla lattia tuntuu miellyttävältä eikä yhtään liukkalta.


Tässä sitten kokonaisuus. Tason päälle tuli neliön muotoiset altaat 49€/kpl Bauhaus. Hanat vielä puuttuvat. Seinän ja lattian rajaan en ole ehtinyt laittaa silikonia. Nyt raja näkyy siis ruman epätasaisena. Muuten alkaakin olla valmista. Senät maalasin valkoisella himmeällä maalilla ja tason, sekä välitilan himmeällä Lujalla. Takaseinään Timo laittoi ledinauhan joka ei luonnossa ole noin sininen! Minä puolestaan sain luvan laittaa vähän vaaleanpunaista.. Takaseinän oksa jäi kyllä askarruttaamaan... Voi olla että siitäkin tulee harmaa tai musta vielä joskus :) Vasemmalla näkyvä patteri on tarkoitus korvata "rättipatterilla" tai jollakin muulla paremman näköisellä härpäkkeellä.


Ja vielä ammattilaisen ottama kuva kyseisestä wc:stä. Vähän eroa meikäläisen pokkariin.. :)

Tässä siis vaiheittain kuvattuna erään vessan tarina. Muutos oli melkoinen. Kokonaisuutena sanoisin, että rahaa kului reilut 1500€ kaikkine tarvikkeineen ja koska olen optimisti, olen saattanut unohtaa jonkin tärkeän summan.. mutta sanoisin kuitenkin että alle 1800€ jäi kokonaisuudelle hintaa. Työt tulivat tietysti omasta takaa ja putkityötkin (n.2h) olen laskenut mukaan summaan. Wc järjestelmä 399€, altaat ja hanat 49€+50€ (x 2)=n. 200€ peilikaapit 199€/kpl Ikeasta, peili 57€ Roininen, tasoitteet 150€, lakka ym.50€, Putkityöt 100€, valot+muuntajat 100€, muut sähköhärpäkkeet 50€, listat, levyt, silikoni ym. muu tarvike 150€.

Täytyy todeta, että tästä tilasta sain eniten onnistumisen tunnetta. Nyt aloittelemme tuolla allasosastolla lattioita eikä liene epäselvää, että millä reseptillä ne lattiat siellä tehdään. Niin tyytyväisiä ollaan oltu lopputulokseen!


47 kommenttia:

  1. Aargh, varmaan pakko testata mahdollisimman pian tuonne saunarakennuksen pieneen vessaan, sielläkin on tympeää persikkabeigeä laattaa ja sopivan pieni pinta ensikokeilulle. Älyttömän upea lattia *kuolan pyyhintää*, hienot ja rauhalliset "betonirakenteet"! Ja nainen, kamera ei tee kyllä nyt oikeutta kättesi jäljelle! Tarvitset uuden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vaan reseptit testiin, tai omia kokeilemaan! Pitääkin laittaa blogisi seurantaan :D Vielä en ole nähnyt muiden versioita ja odotan innolla ensimmäistä!

      Ja tosiaan tuo kamera.. Järkkärikin löytyy, mutta ei tule kyseistä laitetta kaivettua esiin tarpeeksi usein. Pitäisi varmaan panostaa johonkin huippupokkariin. Mutta kaikki rahat tuntuvat menevän remonttiin... Tiedät ehkä tunteen ;) Kunhan peili on paikallaan ja silikonit siinä mukana, niin lupaan ottaa tuon järkkärin esiin!

      Poista
  2. Moi,
    Löysin blogisi vahingossa, mutta onneksi! Vaikka laatat ovat ihan jees näköisiäniin inhoan laattasauma-aineen pois pesua, se on jotain niiin syvältä, että...
    Olemme remontoineet jo kolme vuotta kylppäriä, tai kolme vuotta sitten on ostettu hanat ja seinälaatat. Koskaan asia ei ole edennyt, koska nimenomaan laattojen saumaus on kummitellut ja emme ole löytäneet mistään mieleistä lattiaa. Kun näin tämän vessanne lattian niin tiesin heti, että se on siinä! Täydellinen ratkaisu saunaan, pesuhuoneeseen, pukuhuoneeseen, molempiin eteisiin, sivuoven rappuihin ja tulevaan kodinhoitohuoneeseen! Jos tämän olisin jo kolme vuotta sitten nähnyt, niin meillä olisi muuten hätäratkaisu muovimaton tilalla keittiössäkin betonilattia :-) Yllättäen mieheni ei vastahangoitellut, ainoastaan pyöritteli silmiään, että kuka hemmetti sen kaiken tasoitteen tasoittaa, meillä kun pinta-alat ei ole neliö tai kaksi... Ja vanha talo jonka kaikki lattiat vinoja, paitsi saunassa missä lattia on liian tasainen ja vesi jää seisomaan!

    Mutta hei, jään odottamaan sitä lattiakaivon ympärystän teko-ohjetta ;-) Ja todennäköisesti tulen sinua jokusen kerran sähköpostitse tms häiriköimään, kun olen jossain tusi pulassa tasoitteen kanssa joka ei ikinä kuivu tai joka kuivuu ämpäriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kikka,

      Kiva jos blogini on ollut iloisen inspiraation lähteenä! Meilläkin neliöitä on vanhassa talossa melkoisesti ja on tullut tuo vatkaaminen hyvinkin tutuksi.. Suosittelenkin hankkimaan Bauhausista, Honkkarista tms. tavaratalosta alle 100€ hintaisen vispilän. Ei siis kannata poltaa siitä iskuporakoneesta moottoria ja rikkoa omaa selkää siinä samassa. Ämpärit ovat Bauhausissa edullisimpia mitä olen löytänyt. Paras työjärjestys lienee, että mies vatkaa ja nainen levittää. Vatkaaminen ja laastiämpäreiden kantaminen vaatii pikkuisen enemmän voimia ja levittäminen taas huolellisuutta ja silmää. Tämän olemme huomanneet toimivan parhaiten ainakin meillä. Ja polvisuojien hankintaa suosittelen myös lämpimästi!

      Jos kaatoja haluaa parannella, niin 3300 tai 4400 eivät kumpikaan sovellu siihen hommaan. Kaatojen korjaukseen löytyy hyvät aineet ja ohjeet rautakaupasta. Vähän kaduttaa, että en itse jaksanut kaatoja alkaa korjailemaan, kun ne olivat "mekein hyvät". Nyt meillä siis tarvittaessa lastataan lattiaa.

      Viikonloppuna yritän saada ohjetta siitä lattiakaivon tekemisestä! Hyvä kun vinkkasit ja harmi, etten tajunnut kuvata koko prosessia, mutta toivottavasti saan asian esitettyä tarpeeksi hyvin.. Ja luvassa on siis postaus tuosta kylpän lattiasta jonka päätinkin sitten laittaa uusiksi monestakin eri syystä. Mutta siitä siis lisää tuonnempana :)

      Poista
    2. Isäntä kyllä vitsaili, että onhan meillä kaksikin betonimyllyä millä mulle pyörittää tasoitetta tarvittaessa :-D Bauhaussiahan meillä ei taida olla likimainkaan, ei ainakaan äkkiä iske mieleeni, mutta onhan toi vähän kaliimpi, mutta bonusta kerryttävä Terra miehen työpaikan naapurissa onneksi, ja kun sielt saa henkkarialea niin ei se lopulta pahoihin hintoihin jää sekään kauppa.

      Kaatoja on meillä tavallaan himppu vaikea suuresti korjata, vanhaa laattaa kun en halua ottaa pois ettei vesieristeet hajoa ja siel kaiken alla on lattialämmitysputket... Että kovin suurta kerrosta lisää ei viitsis lisäillä ettei se lämmitysteho sitten ala olemaan tyhjän kanssa.

      Tuli muuten mieleeni, että kaksitkö lattiamaalia, siis betoluksiin verrattavaa tms, mikä ei olisi kiiltävä? Kiiltoaste laminaatin tasoa korkeintaan... Meillä on pari koiraa, lapsia ja autotallissa kuuraavia miehiä, niin kiiltävä pinta on yhtä hel... pitää puhtaana. Ja jostain syystä mulla on aina se fiilis, et kiiltävä pinta on märän kumpparin alla liukas (tai minkä muunkin kengän) enkä sitä karhennushiekkaa nyt ihan joka paikkaan laittais ihan ulkonäöllisestikin (jotenkin se ei kiehdo jossain arkieteis/pyykki/vaatehuone yhdistelmässä)

      PS: ensi viikolla pääsen purkaa entisen työhuoneeni PUOLIpamelit ja laminaattilattian, arvaa odotanko innolla millai betonilattia sieltä valmiiksi paljastuu! Tosin niitä puolipanelin naulojen jälkiä en odota, enkä sitä mitä joudun tekemään sille yläpuolella olevalle lasikuitutapetille... Ruiskutasoite vois olla poikaa ;-D

      Poista
    3. No hyvä jos kalustoa löytyy :)
      Meillä ei taasen ole tuota Terraa mailla halmeilla, mutta varmasti kaikki tarvittava löytyy sieltäkin. Betolux Akvan voisi mahdollisesti lakata päältä jollakin puolihimmeällä lattialakalla. Esimerkiksi tuo Sadolinin lattialakka (kuvassa) on kohtuullisen himmeä. Betoluxin peittokyky on aika heikko.. Mitä väriä olet ajatellut? Lakkaus kannattaa suorittaa aika pian maalaamisen jälkeen, mutta kuitenkin niin, että pinta ei lähde krakeloitumaan.

      Ja jos vaan jaksat, niin olisi aivan mahtavaa saada lukijoiden kuvamateriaalia lattioista. Eli jos sellaisia syntyy, niin: kattiwatti@gmail.com

      Poista
  3. Mahtava muodonmuutos wcllä. Meidän kotonamme on betonilattia alakerrassa ja laastiseinät kaikkialla. Blogistasi saa uusia vinkkejä ja ideoita. Meidän harmimme on että sirotelattian pinta on alkanut kulua eteistiloista. Ulkonäöllisesti pidämme lattiasta kovin joten uusi valu ei oikein innosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna,

      Kiva kuulla, että olet saanut iloa blogistani :)
      Jos sirotelattia on kulunut, niin varmasti siihen saisi tehtyä vain uuden pinnan ilman uutta valua. Olisikohan vaikka epoksipinnoite mahdollinen? Jos kyseessä on maavarainen betonilaatta, niin silloin jokin hengittävä lattiamaali tulisi paremmin kyseeseen.

      Poista
  4. Mitenköhän toimii, voisko Taika-lasyyria sekoittaa Akvacoatiin? Vai pitääkö laittaa lasyyri alle ja lakka päälle? (Kun ei tiedä miten tuo epoksi käyttäytyy...?) Nyt on sementit seinässä, seuraava vaihe olisikin sitten väritys ja lakkaus. :) Täytyy sanoa, että blogistasi on ollut kyllä iso hyöty tämän kylppärin muodonmuutosoperaatiossa! Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys!

      Laita helmiäinen mieluiten alle. Jos sekoitat jotakin muuta tuotetta epoksiin, saattaa se haitata epoksin ominaisuuksia. Varsinkin kuivumisen reaktio saattaisi vaarantua, jolloin joutuisit poistamaan epoksin ja aloittamaan alusta in the worst case...

      Mahtavaa kuulla, että olet saanut hyötyä ja iloa :D

      Poista
  5. Mä olen lukenut näitä sivuja ihan innoissani, kiitos paljon ! @ Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on ollut inspiraatioksi :)

      Onnea projekteihin!


      -Kati

      Poista
    2. hei

      kuten muutkin on aika saadakohta rueta toteuttaa eikä aina vaan palailla sun blogiin,,me puretaan eteisen ja pikku wc seinä ja halutaa se yhdeksi tilaksi ,,tilavaksi jossa on lattia kaivo,,meillä on laitettu betoni valun päälle laminaatit ..jos valu on ihan siisti ,,niin voisiko sen hioa ja lakata j asiinä olisi sitten se lattia materiaali vai pitääkö lisätä betonia ja tehdä kosteussulku ..sitten kylppärissä tulossa tuo sama primeri ja märkätilatasote,,en malta oottaa milloin noi käynnistyy

      Poista
    3. Moi Päivi,

      Onko tilaan tulossa suihku? Mikäli ei, niin aivan mainiosti voitte ottaa esiin laminaatin alla olevan betonivalun. Betoni kannattaa hioa betoniliimasta ja mahdollisista tahroista. Hiominen on kuitenkin pölyävää puuhaa, joten ehkä suolahappopeittaus olisi parempi? Kysy tähän neuvoa ammattilaisilta. Pintaa voi käsitellä vesi- ja likatiiviiksi monilla eri tuotteilla.

      Toivottavasti onnistuu :)

      -Kati

      Poista
  6. Hei! Nyt on aloitettu WC:n seinien tasoitus (kaakeleiden päälle). Kädenjälki on ihan eri planeetalta kuin sinun "tekeleet". En pääse lähimainkaan tasaiseen lopputulokseen vaan pakko hioa kun on kuiva. Niinpä tarvitsen vähän vinkkejä työskentelyyn (joo, olen yrittänyt metsästää opetusvideoita myös youtubesta). Käytätkö mitään tasoitusvälinettä (solukumilastaa tms) vai pelkästään nuo 2 kuvassa näkyvää lastaa? jos käyttää sellaista solukumilastaa tasoitukseen niin pitääkö heti tehdä se tasoitus vai sitten kun koko pinta on valmis tasoitettavaksi.Onko tuollaisella lastalla tarkoitus tehdä tasoitus "hieroen"? Mistä johtuu että välillä laasti lähtee rullautumaan lastan mukana kun yrittää tasoittaa.
    Lakkauksesta vielä.... Käytät paljon eri lakkoja, voiko tasoitteen päälle laittaa siis oikeastaan mitä lakkaa vaan. Usein lakkapurkin kyljessä lukee että on puulle tarkoitettu, voiko kuitenkin sellaista käyttää? Mikä paras hinta-laatu-suhde lakka lattiaan ja seinään mitä aloittelija osaa käyttää?
    (wc:hen, ei ole lattiakaivoa ja kuitenkin lattia ainakin joutuu kovalle koetukselle kun siellä kuljetaan kengillä ja koiran tassuilla). Kiitos jo etukäteen jos jaksat nauvoa! Ja kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Ihan tasaisen pinnan saaminen vaatii vähän harjaantumista. Pintaa voi onneksi tasoitella hienolla hiomapaperilla, tai jos haluaa oikein karkeaa lopputulosta, niin sitten vaikka hiomakivellä. Solukumilasta soveltuu hyvin laattojen saumaamiseen. Sitä ei ole tarkoitettu seinäpinnan tasoittamiseen, päinvastoin se saattaa vaan painaa ja "repiä" pintaa. Ota käyttöön siis hyvät teräslastat esim. 18cm ja 23cm leveydet. Tarvitset kaksi lastaa ja laastikauhan. Laastikauhalla nostat massaa toiseen lastaan ja toisella sitten liippaat sen seinään. Kannattaa etsiä videoita myös englanniksi, niin saat enemmän valikoimaa videoihin.

      Tavallista (esim. märkätilan SK tai MT) tasoitetta ei ole tarkoitettu hierrettäväksi, mutta jos valitset esim. antiikkilaastin, niin sitä voidaan kyllä hiertää. Hiertäminen on kuitenkin vaativa tekniikka, joten se saattaa olla liian hankalaa aloittelijan tehdä. Kokeilla toki voi ja siitähän kokemus karttuu.

      Laastin rullautuminen ja repeily johtuvat siitä, että laasti on hieman liian kuivaa. Voit kokeilla tehdä vähän notkeampaa laastia. Jos teet suuren määrän, mutta levitys sujuu hitaasti, saattaa lopussa laasti olla jo liian kuivaa, tee silloin pienempiä määriä kerralla. Toisaalta jos levität tasoitetta seinään ja hetken päästä lastaat saman kohdan päältä, saattaa tuo vähän kuivahtamaan ehtinyt tasoite tykätä huonoa.. Voit kokeilla levittää tasoitetta seinään ja sitten hieroa pintaa märällä sienellä. En ole itse kokeillut, mutta tiedän, että joissakin tapauksissa tämä on hyvä tekniikka. Esimerkiksi kun halutaan että tiilikuvio jää hieman näkyviin. Tämä sienellä hierominen saattaa kuitenkin olla huono idea tässä, koska silloin laatan profiili jää helpommin näkyviin. Eli ei taida olla poppakonsteja tuon tasoitteen levittämiseen..

      Omat lakkaukset perustuvat kokeiluun ja oppimiseen. Kannattaa vielä varmistaa valmistajalta sopiiko heidän lakkansa tasoitepinnalle. Itse olen käyttänyt kuivissa tiloissa Sadolinin parkettilakkaa (muvikanisterissa) ja Tikkurilan helmiäislasyyria. Jos vesiroiskeet ovat ongelma, niin sitten laittaisin pintaan vesiohenteista epoksia, mutta sen käyttö on vaativampaa ja tarvitset mm. hengityssuojaimen, poran ja maalivispilän. Myös uretaanilakoista kannattaa kysyä (Esim. Tikkurilan Unica) Uutuutena myös Helo Aquaa olen seinään kokeillut ja hyvin tuntuu pysyvän. Siitä kun on saatavana mukavan himmeä vaihtoehto (kiiltoaste 20).


      Toivottelen onnea projektiin :)

      Poista
  7. Moi!
    Mahtavia ideoita olen saanut blogistasi! Ja nyt niitä pitäisi alkaa toteuttamaan..... No, alkajaisiksi teemme pikku-wc:n. Wc:ssä ei ole lattia kaivoa, mutta kun laatat ovat menneet yhdestä kohtaa rikki niin parempi poistaa kaikki, myös seinältä (vaikka ne eivät rikki olekkaan). Tarkoitus on laittaa vesieristys lattiaan, mutta kannattaako se laittaa seiniinkin? Vai riittääkö jos laittaa lavuaarin kohtaan? Vai kannattaisko laittaa vesierityslevy ainakin siihen seinään mihin lavuaari tulee. Miten muuten voisi suojata roiskeilla hanan takana olevaa kohtaa? Lasilla, pleksillä?
    Koska tämä on vähän sellainen kokeilu niin ihan hirveän surella budjetilla emme lähde muutosta tekemään, mutta toisaalta haluan että pohjatyöt ovat varmasti OK.

    Seiniin laitan märkätilatasoite ja päälle mahdollisesti maalaan tikkurila tunto tai luja maalilla. Pitääkö vielä siihen heittää lakkakerros päälle?
    Lattiaan laitan 3300 tasoitteen, tarviiko siihen päälle pakosti myös 4400 tasoite? Wc on parin neliön kokoinen ja aika paljon jää jokaisesta pussista ylimääräistä... Lattian sitten lakkaan epoksilla tai venelakalla (?) jotta tulee kulutusta kestävä. Ja noita hileitä haluaisin mukaan jos jostain vaan löydän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      Hienoa, että olet saanut hyötyä ja inspiraatiota!

      Jos laatat ovat lattiasta menneet rikki, kertoo se pohjan vahvistamisen tarpeesta. Samalla kannattaa siis avata lattia ja katsoa koolausten ja varsinkin mahdollisten vesivaurioiden tilanne. Wc on siis tavallaan kuiva tila, mutta tulevia rakennusmääräyksiä ajatellen, kannattaa ennakoida ja tehdä tilaan vesieristys. Lattia ja 15cm nosto seinille riittää. Hyvä on kuitenkin jos allasseinälle tulevaa nostoa jatketaan n.150cm korkeuteen.

      Välitilaa ei tarvitse erikseen suojata millään levyllä, koska vedenkestävä maali tai lakka suojaa pintaa ihan riittävästi. Rakennusmateriaaliksi käy ihan hyvin kipsilevy, eli et tarvitse märkätiloihin tarkoitettuja levyjä tässä tapauksessa.

      Luja kestää seinässä ihan sellaisenaan. Tunto tarvitsee pintaansa lakan, ihan vaan puhdistamisen helpottamiseksi. Jos kuitenkin teet alustan tasoitteella, niin se ei mielestäni tarvitse Tunto -maalia pintaan, koska efekti on saavutettavissa ihan sillä pelkällä tasoitteella. Voit maalata suoraan tasoitepinnan päälle. Toinen vaihtoehto on, että vedät Tunto -maalin suoraan kipsilevyn päälle ja lakkaat sen. Itse olen käyttänyt Taika Helmiäislasyyria suojalakkana. Kummassakin tapauksessa pohjatyöt pitää tehdä huolellisesti (nauhat, saumatasoite, ruuvien tasoitus). Hintaero on kuitenkin melkoinen, tasoitteen ollessa huomattavasti edullisempaa. Yksi säkki riittänee koko tilan tasoitukseen (n. 15€) Tuntoa tarvitset sen 7-9l (n.90€).

      3300 on kuitupitoinen tasoite joka tarvitsee pintaansa kuiduttoman tasoitteen. Toinen vaihtoehto voisi olla käyttää pelkkää 4400 tasoitetta ja sen alla lasikuituverkkoa vahvisteena. Levitä riittävän reilu kerros tasoitetta, koska vesieriste on hieman joustavaa. Kysy lisää Weberin asiakasneuvonnasta.

      Pintaan sopii parhaiten epoksi tai uretaanilakka. Hileitä saa askartelukaupoista. Itse olen käyttänyt epoksisaumaan tarkoitettuja Starliken hileitä.

      Kuvia olisi kiva nähdä ja niitä voi laittaa, kattiwatti@gmail.com


      -Kati

      Poista
  8. Huikea muutos!
    Itsellänikin on remppa suunnitteilla pikkupikku (100x125 cm) vessaan. Mutta mitä piti kysymäni oli se, että kun haluan glitteriä takaseinään niin sekoitetaanko helmiäistä ja glitteriä maaliin? Vaiko sävytettyyn lakkaan?
    Onko mitään tietoa betonipinnan kestämisestä vuosien ja kenties vuosien jälkeen? Pysyykö seinissä? Vai onko tämä ns. väliaikaisratkaisu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksistäsi!

      Pintakäsittely on riippuvainen halutusta lopputuloksesta. Mikäli haluat valkoisen pinnan, kannattaa pinta varmasti maalata. Valkoisella pinnalla helmiäinen ja glitter harvoin näyttävät kuitenkaan hyviltä. Mikäli toiveena on tuollainen tasoitteen harmaa väri, sen saa helposti hyödyntämällä tasoitteen omaa sävyä ja vesiohenteista lakkaa.

      Lakkakerroksen päälle olen itse levittänyt hieman lakalla ohennettua Taika Helmiäislasyyria, jossa mukana lisäämäni glitter. Ohennan helmiäislasyyria kirkkaalla (puolihimmeällä) lakalla, jotta sävystä ei tulisi liian hopeinen. Nämä ovat tietysti ihan makuasioita. Kokeilemalla löytyy itselle mieluisin vaihtoehto.

      Betonitasoite on erittäin kestävä pinnoite, eikä siis mikään väliaikaisratkaisu. Varsinkin jos käyttää ensimmäisenä kerroksena kiinnitys- tai saneerauslaastia. Oikeilla aineilla tartunta on pitävä ja pystyvä. Pintakäsittelyä saattaa joutua huoltamaan tai uusimaan tarpeen mukaan, mutta kuivassa tilassa tätäkään ongelmaa tuskin tulee.

      Onnea projektiin!


      -Kati

      Poista
    2. Niin, oli vähän hätäisesti kirjoitettu tuo kysymykseni. Pointti oli siinä, että haluaisin vaaleaa pintaa. Nyt olen saanut haltuuni "jämämaali" ja haluaisin käyttää sen hyväksi. Sävy on H487. Väri on mieleinen. Jos vaan se ei saa vanhoja takaisin asennettavia posliineja näyttämään keltaiselta... ? Jos helmiäislasyyria maalin päälle, jotta siihen saisi vähän kimalletta/helmiäistä. Millä sen sävyttäisit?

      Poista
    3. Tuon värin katsoin kuvahausta ja hiekan väriseltä vaikutti? Sen pintaan sopii kyllä helmiäinen.

      Ongelma valkoisen kanssa on helmiäislasyyrin vaaleanpunainen sävy, joka tulee siis esiin vain valkoista vasten.

      Kimalteet seinissä saattavat puolestaan näyttää pieniltä mustilta pisteiltä. Kimalteen erinomaisuus tulee ilmi vain lattioissa. Tällöin valo tulee ylhältä ja osuessaan kiteisiin, saa lattian kimmeltämään hienosti. Seinässä valo kulkee sivusuunnassa, jolloin kimalle ei kimalla, eli heijasta valoa.

      -Kati

      Poista
  9. Hei, hienoa lukea tätä blogia .Kiitos . Meillä vesivahinko pikkuvessassa ja tästähän sain niin
    loistavaa vinkkiä ettei ikinä.Inhoan laattoja.Mukavaa kun on ihmisiä jotka rohkeasti tekevät
    ja jakavat tietoaan eteenpäin. Kiitellen Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa,

      Varsinkin wc:n pinnoittamisessa nämä ovat oivia tapoja säästää ajassa ja kustannuksissa. Vilkaise myös pari viimeisintä postausta aiheesta, siellä uusi suosikkini, Supi Arctic joka on toiminut pinnassa hienosti!

      -Kati

      Poista
  10. Heippa!

    Tuo lattia glittereineen kyllä näyttää ihan älyttömän kivalta! :) Mutta koska mulla ei tällä hetkellä ole pinnotettavaa vessaa, niin mietin tuota tekniikkaa (glittereineen, tottakai) keittiön tasoihin. Saisikohan tuosta rakennettua kestävän ratkaisun kaikkiin keittiön tasoihin? Mikäköhän levy olisi paras pohjaksi...? Lujalevy, niin se voisi kestää lämpöäkin, kuten aito kivitaso...? Ja mitenköhän reunat saisi viimeisteltyä siistiksi (jokin liimattava lista, kenties?), sillä pelkkä tasoite-lakka ei varmaan kestä reunoissa kolhiintumatta ja murenematta...?

    Kyllä on todellakin innostava blogi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sini,

      Kiitos hyvistä kysymyksistä! Tuo wc:n taso on tosiaan tehty Luja -tyyppisestä kuitusementtilevystä. Päällä on Kiilto SK tasoite, joka on liian heikkoa keittiötasoihin. Todella hyvillä vetolujuusarvoilla olevia tasoitteita kuitenkin on olemassa, joten ei se reunakaan välttämättä muodostu ongelmaksi. Näin Weberin tehtailla Casa Design lattiapinnoitteella tehdyn pöytätason. Se on kyllä melko arvokasta tavaraa ja tarvii pintaan vielä erillisen käsittelyaineen joka taas lisää hintaa. Kovempiakin tuotteita löytyy markkinoilta ja kun on riittävän hyvä tuote, niin eiköhän sillä reunatkin onnistu, kun ei jätä ihan teräväksi. Tuota varten pitää toki tehdä vähän taustaselvitystä... Joskus googlailin miten pinnoitetaan pöytätaso. Pääsin niin pitkälle, että totesin sen olevan mahdollista, mutta en enää muista tarkalleen mistä linkeistä löysin vastauksia, mutta Pinterestistä lähdin liikkeelle. Betonitasoista löytyy paljon tietoa, mutta pinnoittamisesta vähemmän. Onnea etsintään :)

      -Kati

      Poista
  11. Heippa. Todella ihania ideoita täällä.:) onko tuo lattialakka pysynyt tuossa lattialla ja toimiiko se muute? kannattaako tuota laittaa lapsiperheen vessaan?

    -Sarita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sarita,

      Kiva jos olet blogissani viihtynyt :)

      Tämä lattia on ollut käytössä kohta pari vuotta ja siis ihan on kuin uutenakin. Tosin lattialla kävellään sukilla ja paljain jaloin, että ei mitään erityistä rasitusta ole. Mitä nyt koirat saattaa välillä ruopia menemään :)

      -Kati

      Poista
  12. Moi

    Hienoja projekteja olet toteuttanut. Minusta on mahtava seurata kun joku haluaa laittaa asuntonsa omanlaisekseen ja nähdä sen eteen myös vaivaa.

    Omat kylppärisuunnitelmat menivät uusiksi blogisi ja uuden asbestilain myötä. Koska vanhan purku ei olisi ollut niin simppeli (eli liian kallis) homma lattiakaivon paikan muuttamisen jne. takia, päädyin pinnoittamaan vanhat seinälaatat tasoitteella ja lattian Belle Arti:n hartsilla. Taloyhtiö antoi tähän myös luvan, koska tilaan tulee uusi suihkukaappi, kuten myös muihin remontoimattimiin asuntoihin puuttellisen vesieristyksen vuoksi.

    Nyt minulla on hienot "betoniseinät" mutta ongelma on miten käsittelen ne kosteudenkestäväksi. Suoraa vesirasitustahan niihin ei kohdistu.
    Vaihtoehtona olisi Luja puolihimmeä, jolla saisi varmasti kosteudenkestävän pinnan, mutta sitten häviää se betonifiilis mitä alunperin hain.
    Voisiko Taika-maaleilla toteuttaa jotain elävöittävää efektiä Lujan pintaan?

    Millä lakalla saisi tasoitepintaan varman kosteudenkestävän suojan, että pääsisi nauttimaan dispersio-tasoite-hionta-dispersio....jnejne -rallin hienosta pinnasta? :D

    -mikko-




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mikko vierailusta ja kommenteista :)

      Tuo asbesti on varmasti yksi hyvä syy jättää laatat paikalleen.

      Pintakäsittelystä sanoisin sen verran, että vaihtoehtoja on todella monia. Itse olen ihastunut sävyttämättömään Tikkurilan Supi Arcticiin. Olen käyttänyt sitä mm. Weberin V+:n päällä. Se antaa oikein hyvän pettävän ja kestävän pinnan ja tuo pintaan ripauksen helmiäistä, mutta ei liikaa. Mikäli haluaa pintaan vähän enemmän efektiä, niin kannattaa valita Taika Helmiäslasyyri. Mikäli toivoo pinnalta erityisen hyvää vedenkestoa, niin silloin kannattaa kääntyä ammattilaisille maaleja myyvän liikkeen puoleen. Epoksit akryylit ja uretaanit tarjoavat monia vaihtoehtoja.

      -Kati

      Poista
  13. Hei,
    kerrotko vielä rautalangasta minulle, että mitä laastia siis käytit primerina sen kiiltävän seinälaatan alle? Kun tasoitteena oli Kiillon SK märkätilan seinätasoite.
    Voinko vetäistä tuollaisen pinnan ihan suihkunurkkaankin? Minkä lakan/maalin vaatii päälle? Valkoista suunnittelen...

    Kiitos jo etukäteen!

    Susanna

    VastaaPoista
  14. Moi!

    Tässä laitoin Kiilto SK märkätilatasoitetta suoraan laatan päälle. Kyseessä on kuivatila. Märkätilaan on saatavilla useita eri vaihtoehtoja mikrosementtiä. Periaatteessa nekin ovat aika pitkälti märkätilatasoitteita, joiden päälle vedetään useampi kerros uretaanilakkaa. Voit siis valita valmiin tuotteen tai soveltaa itse, mutta silloin olisi hyvä olla kokemusta rakentamisesta ja materiaaleista. Onnea projektiin :)

    -Kati

    VastaaPoista
  15. Moi,

    Ensiksikkin, aivan upea lopputulos! Ja mahtavuutta, että esimerkilläsi osoitat naistenkin osaavan remppahommat. :)

    Voisitko vielä kertoa mistä olet ostanut starliken hileitä? Täällä on miniatyyri- kokkoisen WC:n remontti alkamassa, ja haaveena olisi saman tyylinen lattia. \O/

    Kevät terkuin,
    Susanna (eri kuin yllä :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Susanna!

      Kyllä naisetkin osaavat ja ovat usein huolellisempia ja pikkutarkempia lopputuloksen suhteen :)

      Starliken hileet ostin Laattasatamasta Turusta.

      Onnea projektiin!

      -Kati

      Poista
  16. Moi. Ihan huippu juttuja olet tehnyt, kiitos näistä vinkeistä! Olisiko sinulla jakaa sähköpostiosoitetta? Mulla on keittiön välitila työnalla ja voisin laittaa pari kysymystä kuvan kera :) jos ennättäisit minua auttamaan.
    Terkuin Suski :)

    VastaaPoista
  17. Moi Kati! Kiitos vinkeistä! Tuosta remontista vierähtänyt jo useampi vuosi, mutta eihän nuo vinkit ja ohjeet vanhene. Olisin kysynyt onko sinulla tietoa, että jos vastaavan remontit toteuttaa asunto-osakeyhtiössä niin vaatii ilmeisesti ainakin ilmoituksen isännöitsijälle? Ja toimiiko tasoite myös suoralla sähköllä olevan lattialämmityksen kanssa? WC:ssä on "maanvarainen" lattia laatalla, mutta tuo tasoite taitaa hengittää paremmin kun aiemmin suunnittelemani vinyylilankku... T. Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mia,

      Taloyhtiössä pitää tehdä ilmoitus projekisuunnitelmineen, aina kun tekee jotakin muuta, kuin pelkkiä maalaus- tai tapetointitöitä.

      Maanvaraisen wc:n lattian suhteen ei mielestäni ole mitään erityistä estettä käyttää tasoitepintaa. Pintakäsittelyksi kannattaa ehkä silloin valita pelkkä impregnointi. Tasoitepinta on muovia parempi vaihtoehto, jota ei muutenkaan suositella kellareiden lattioihin. Muovimateriaalit pidättävät kosteutta allaan ja sitä kautta saattavat huonontaa sisäilmaa luovuttamalla VOC -päästöjä tai myöhemmin jopa itiöitä.

      Lattialämmitykselle on omat tuotteet. Parhaat neuvot saat valmistajan tuoteneuvonnasta, tai osaavasta rautakaupasta :)

      -K-

      Poista
  18. Minkä merkkistä lakkaa käytit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli joku Sadolinin parkettilakka jota oli pönikkä varastossa. Kuivan vessan ollessa kyseessä, se riitti hyvin.

      Poista
  19. Moi! Tästä sain ihania ideoita oman pikkuvessani päivitykseen! Kiitos! Meillä on 1995 rakennettu vessa, jossa ei ole lattiakaivoa. Seinät on laatoitettu ja lattiassa on muovimatto joka nousee hieman seinille. Haluaisin kokeilla tätä tekniikkaasi ainakin seiniin mutta mitä sanot, voiko muovimattoa päällystää myös? Jos niin mitä pitäisi ottaa huomioon? Jos ei, onko jotain ideaa mitä voisin kokeilla lattiaan? Laatoittamiseen en mielelläni lähtisi sillä haluaisin toteuttaa rempan itse. Suuri kiitos jos ehdit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Toki kuivan vessan laatat voi pinnoittaa :)
      Kannattaa pohjalle levittää tartuntakerros saneerauslaastia, esim. Casco FlexFix tms. Sitten pintaan voi valita jonkun kivan tasoitteen. 3 kerrosta yleensä tarvitaan ja suosittelen dispersion laittamista joka väliin.

      Lattian kanssa kääntyisin Belle Artin puoleen. Heillä on pinnoitteet muovimaton päälle. Ehkä jollain muullakin on, mutta ei ole omakohtaista kokemusta..

      -K-

      Poista
  20. Hyvältä näyttää! Meidän kylppäri saa pian uuden ilmeen. Samalla tehdään betonipintojen korjaus. Seinät maalataan hieman vaaleammiksi, beigen sävyiseksi. Kiva seurata näitä blogeja muidenkin projekteista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.