perjantai 18. joulukuuta 2015

Valaisinhaaste: Sängynpääty täynnä valoa ja ideaa

Kun ostimme tämän talovanhuksen kolme vuotta sitten, tuli heti huomattua, että vuonna -75 ei ollut niin väliä, oliko makuuhuoneeseen aikanaan suunniteltu yksi vai kaksi pistokepaikka. Todennäköisesti toinen oli ollut kuitenkin vähällä käytöllä. Vuonna -75 ei ollut televisioita makuuhuoneissa, eikä ainakaan kannettavia tietokoneita tai kännykän latureita. Nykyään sähköpisteiden tarve on selvästi kasvanut ja se on haaste kun saneerataan vanhaa. Valaistussuunnitelma oli tuolloin yhtä simppeli kuin sähkösuunnitelma, eli valot päälle, valot pois ja sitten nukkumaan. Joku saattoi lukea vähän kirjaa, mutta siihen riitti lamppu yöpöydällä. Valaisinrasia keskellä kattoa puolestaan riitti yleisvaloksi paremmin kuin hyvin.

Pintavedot voi piilottaa siististi kouruihin, mutta mieluiten tietysti haluaisin johdot ihan kokonaan pois näkyvistä eli seinien sisäpuolelle. Pohdittiin miten saadaan parempaa valaistusta ja enemmän pistorasioita keskeisille paikoille makuuhuonetta, eli sängyn kummallekin puolelle. Päätimme toteuttaa lisävalon ja pistokkeiden tuomisen tekemällä kiinteän, sängyn päätyä ympäröivän rakenteen

Kun sain Taloon.com Sisustusniksit valaisinhaasteen, tiesin heti että haluaisin jakaa juuri tämän valaisevan idean kanssanne rakkaat lukijat. Ehkä siitä on iloa jollekin, joka tällä hetkellä miettii remonttia tai haluaisi tuoda helpolla tavalla lisää toimintoja sängyn läheisyyteen. Ollaan oltu ratkaisuun tyytyväisiä. Itse asiassa ajateltiin rakentaa hieman samantyyppinen juttu myös seuraavaan taloon, mutta siihen on suunnitelmissa integroida myös kaiuttimet. Rakenne on helppo toteuttaa. Muoto ja pintamateriaalit voivat tietysti olla jotakin ihan muuta kuin tässä meidän esimerkissä. Kun huomattiin, että tämä ratkaisu toimii, niin tehtiin samalla idealla sängynpääty myös vierashuoneeseen.

Tarvitset mm. seuraavia tarvikkeita: Koolauspuuta ja kipsilevyä. Tässä projektissa on hyvä käyttää kaikki ne pienet silput, mitä seinien levyttämisestä tavallisesti jää yli. Tehtiin LED-valaistusta varten myös huoltoluukku. Vaikka itse LED-nauha on todella pitkäikäinen, niin muuntaja saattaa mennä rikki jostain tyhmästä syystä. Eli se pitää asettaa sellaiseen paikkaan, että sen pääsee tarvittaessa vaihtamaan. Meillä huoltoluukku sijaitsee yöpöydän takana. Lukuvaloksi sängynpäätyyn ottaisin Taloon.com:in valikoimista tämän valaisimen. Eleetön musta lukuvalo sopii hyvin meidän tyyliin.


Tässä tämä meidän funktionaalinen sängynpääty on. Siirsin yöpöydän pois kuvaamisen ajaksi. Yöpöydän takaa löytyy 2-osainen pistorasia. Syöttö kaikille asennuksille saatiin siitä ainokaisesta pistorasiasta, joka onneksi sängyn takaa löytyi.

Todellisuudessa LED-nauha ei ole noin sininen. Vastakkaisella seinällä on televisio, ja LED-nauha antaa ihan kivan taustavalon kun katsotaan illalla Modern Familya. Pidän siitä, että valot saa kiinni selkeistä isoista kytkimistä, eikä tarvitse etsiä katkaisijaa johdon varresta tai lampun jalasta. Pintakäsittelynä on Kiillon SK tasoite ja Tikkurilan helmiäislakka.

Tehtiin vierashuoneeseen samanlainen ratkaisu. Tässäkin kuva vääristää LED-nauhan väriä. Valosyvennyksen lisäksi luotiin tunnelmaa seinävalaisimilla. Molemmat sammuvat sängyn päädyn katkaisijasta.

Pinta käsiteltiin samalla silkinhimmeällä maalilla kuin seinätkin. Vierashuone on käytössä harvakseltaan, mutta mikäli tarvitaan lisäsuojaa, niin tekisin sen lakkapinnalla. Pidän enemmän himmeistä pinnoista seinissä.

Valosyvennys toimii tarvittaessa esim. lastenhuoneen yövalonakin, mutta silloin katkaisijan ja muuntajan on hyvä olla himmennettävää mallia. Tämä ratkaisu kuluttaa sähköäkin hyvin vähän.


Olen iloinen, että pääsin mukaan Taloon.com:in haasteeseen! Vaikka Taloon.com on ennestään tuttu ja olen tilannut heiltä aikaisemmin mm. lattialämmityksen termostaatteja, en tiennyt että heillä on näin kattava valikoima valaisimia!

Tämä kirjoitus osallistuu nettirautakauppa Taloon.com:in blogikilpailuun sisustusniksit.fi -valaisinhaasteeseen. Mikäli pidit tästä kirjoituksesta, voit käydä myös äänestämässä sitä ja voittaa Taloon.com:in 300€ lahjakortin! Äänestys alkaa 20.12.2015. Kiitos äänestykseen osallistuville!

P.S. Haastan mukaan Talo Kissankäpälän :)



-Kati-



2 kommenttia:

  1. Tosi hyvä ajatus! Täytyypä jättää tämä vinkki muistiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tästä DIY vinkistä oli iloa!

      -Kati

      Poista