keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Vanhat laatat piiloon vaalealla tasoitepinnalla -Lukijan WC

Olen saanut ihanaa postia lukijalta. Kyseessä on vuonna 2007 rakennettu omakotitalo, jossa pinnat ovat tietysti vielä hyvässä kunnossa, mutta alkuperäiset värit ja tyyli eivät enää miellyttäneet asukkaitaan. Asukkaat halusivat piiloon varsinkin sinisen koristeena käytetyn laatan, joka kieltämättä näytti jo hieman vanhanaikaiselta. Minulla on ilo jakaa tämä remonttikokemus kaikkien lukijoiden iloksi.

Remontti lähti käyntiin pohtimalla sopivaa tasoitetta. Vaalea seinäpinta päätettiin toteuttaa Miran Z-fix muovivahvisteisella saneerauslaastilla linkki löytyy tästä. Tanskalaisia Miran tuotteita myy Suomessa Kaakelikeskus. Tasoitteen alla tai välissä ei ole käytetty dispersiota, mutta koska kyseessä on hyvin tarttuva saneerauslaasti, ainakaan pysymisen kanssa ei liene ongelmaa. Näissä kannattaa aina noudattaa valmistajan ohjeita. Remontin oli tarkoituskin olla vain ilmeen kohottaja, eikä tällä kertaa koskettu kalusteisiin, eikä muihin pintoihin. Tilaan hankittiin ainoastaan uusi peili. Peili hankittiin minun lempikaupastani, eli Tori.fi palvelusta. Hintaa oli kokonainen kymppi, koska valot eivät enää palaneet. Kätevä isäntä askarteli taakse uudet ledit ja peili sai käsittelyn jälkeen uuden elämän.

Pinnat tasoitettiin kahteen- ja jotkut kohdat kolmeen kertaan. Pintakäsittelynä on vaaleaksi sävytetty Tikkurilan saunasuoja, joka viimeisteltiin Taika Hopea Helmiäislasyyrilla. Asukkaat ovat tyytyväisiä vähällä vaivalla ja edullisesti toteutuneeseen wc-remonttiinsa. Seuraavana vuorossa on kuulemma talon kylpyhuone. Jään innolla odottamaan jatkoa :)


Wc ennen

Wc ennen. Siniset koristelaatat innostivat asukkaat aloittamaan remontin.

Wc jälkeen. Kaikkia kalusteita ei lähdetty uusimaan.

Kalusteista uusittiin ainoastaan peili, joka löytyi Torista. Uudet valot peilin taakse asensi isäntä itse.

Altaan takana oleva tasoiteseinä on helppo pitää puhtaana.

Vanhat siniset kaakelit ovat vihdoin poissa.

Vaalea tasoiteseinä sopii kokonaisuuteen hienosti.


Kiitos vielä kerran lukijalle ihanista kuvista ja oikein paljon jaksamista seuraavaan koitokseen kylpyhuoneen puolella. Olkoon se yhtä onnistunut!



-Kati







6 kommenttia:

  1. Hieno tuli! Tykkään paljon, kun ei aina revitä vanhaa pois ja laiteta kaikkea alusta uusiksi. Ja toinen iso tykkäys tori.fi:n käyttämiselle. Se on huippupaikka ostaa ja myydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä Suvin kanssa! Kiitos hyvästä kommentista :)

      -Kati

      Poista
  2. Hei, kiitos paljon näistä sivustoista ja ohjeistasi. Tosi hienolta näyttää ja tämä lukijan vessakin on upea! Aloittelemme pikkuvessamme uudistamista ja tuota Z-fixiä varmaan seiniin laitetaan, helppouden ja ajansäästön vuoksi. Voisikohan tuota Z-fixiä laittaa lattiaankin? Alla on siis vanhat laatat ja lattialämmitys. Lattiaan varmaan laitettaisini sitten jokin lakka päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Milla,

      Z-Fix sopii kyllä hyvin seiniin, mutta puristuslujuus lattiassa saattaa olla liian heikko. Itse olen käyttänyt Weberin 4400 pikatasoitetta. Miralta löytyy varmasti myös lattiaan sopiva remonttitasoite.

      Kiva kun olet löytänyt blogini. Jos haluat jakaa tulevat remonttikokemukset, kuvia voi laittaa osoitteeseen kattiwatti@gmail.com :)

      -Kati

      Poista
  3. Hei Kati, kiitos nopeasta vastauksesta!


    Laitan mielelläni ennen ja jälkeen kuvia tulemaan, kunhan projekti on valmis :)

    Kävimme rautakaupassa hakemassa materiaaleja ja ostimme sittenkin seiniin SK märkätilatasoitetta ja Ardexin K 14 itsetasoittuvaa tasoitetta lattiaan (kaakelikeskus oli eilen kiinni...:) ).

    Nyt irroittelimme kalusteet ja silikonit sekä WC-istuimen. WC-istuin oli niin tiukasti silikonilla kiinni, että irroittaessa irtosi myös siitä kohti laatat. Laatat lattiasta näyttävätkin irtoavan hyvin, eli ovat ilmeisesti vähän huonosti kiinni ja pohdimme tässä, että taidamme irroittaa lattialaatat kokonaan, kun kyseessä on pikkuvessa.

    Mutta pohdimme nyt, että, pitäisiköhän tuohon lattiaan sitten vetää vesieriste väliin? Vesieristettä ei nyt ole alla. Seiniä ei huvita kyllä yhtään alkaa purkamaan. Voisimmekohan tehdä niin, että yhden seinien tasoitekerran jälkeen vetäisimme vesieristettä lattiaan ja matalasti seinän puolelle ja sitten tasoittaisimme seinät vielä pariin kertaan? Kyseessä on kuiva tila, eli sinänsä vesieriste ei kai olisi pakollinen.

    Jos laitamme vesieristettä, niin toimiikohan tuo Ardexin K14 sen päällä? Voimme toki sen vielä palauttaa rautakauppaan, kun paketti on avaamaton.

    t. Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Milla,

      Olipa teillä nopeaa toimintaa J

      Itselle ei tuo Ardexin K14 ole tuttu, mutta heillä on kyllä laadukkaita tuotteita. Vesieriste ei tuossa kuivassa wc-tilassa ole tosiaan pakollinen, mutta usein se tehdään lattiaan ja 15cm nostolla seinään. Mikäli päädytte vesieristeeseen, kannattaa Ardexin alle levittää ensin paksu kerros jotakin kuituvahvistettua tasoitetta kuten Weberin 3300 remonttitasoitetta. Siten lattia kantaa, eikä ala halkeilemaan joustavan vesieristeen päällä.

      Itse jättäisin vesieristeen pois turhana työvaiheena ja keskittyisin pintalakan valintaan huolellisesti. Epoksit ja uretaanilakat kestävät hyvin vettä. Myös kosteisiin tiloihin tarkoitetut 1-komponenttiset vesiohenteiset maalit, lakat ja saunasuojat käyvät tarkoitukseen hyvin. Jos kuivan wc:n lattialle menee vettä jostain syystä, pyyhitään se yleensä pois oli alla vesieristettä tai ei. Siksi en näe vesieristeelle tarvetta. Kysykää toki vielä neuvoa valmistajalta tai myyjältä jos asia mietityttää.

      Ardex K14 ei ole kovin korkealla puristuslujuudella varustettu tuote, mutta kestää varmasti ihan hyvin pienen wc:n lattiassa. Esimerkiksi eteiseen en kuitenkaan tuota tasoitetta suosittelisi. Jos on riski että wc:ssä käydään ulkoa tultaessa vähän huolimattomasti kengät jalassa, niin silloin kannattaa valita esim. Weber 4400. Tosin betonilattiat ovat siitä kiitollisia, että ne vain kaunistuvat pienistä naarmuista ja kolhuista. Niitä voi myös uudistaa ihan pienellä vaivalla ja rahalla.

      Onnea projektiin!

      -Kati

      Poista

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.