maanantai 20. lokakuuta 2014

Betonilattiat: Lattiatasoitteen työstäminen lastan avulla

Olen monasti yrittänyt teksteissä havainnollistaa mitä tarkoitan, kun hion harjanteita lastan avulla. Asiaa on kovin vaikeaa selittää sanallisesti, joten päätin napata aiheesta videon.

Tällä kertaa olen tekemässä lattiaa uuteen loma-asuntoon, joka nousee Saariston Lomakylään. Toimin tässä projektissa myös sisustussuunnittelijana. Kävin näyttämässä lattian tekijöille miten tasoitepinnasta saa jalalle tasaisen, mutta pinnastaan elävän näköisen. Kaikki kuviot jotka lastan käyttämisestä jäävät, jäävät ne myös lopulliseen pintaan. Mikäli haluaa maalata lattian, kuviot tulevat esiin valon osuessa sopivassa kulmassa lattiaan. Lakan alla ne näkyvät lisäksi hienoisina sävyeroina. Lastaaminen myös karhentaa lattian pintaa, siten lastaaminen vähentää myös mahdollista liukkautta. Tässä tasoitteena oli Weberin 3100 itsesiliävä, lattiatasoite. Pidän enemmän Weberin 4400 pinnasta, mutta koska tässä ei ollut mitään varsinaista syytä valita pikamassaa, valitsin edullisemman 3100 version.

Jos jotain voisin vielä aiheesta sanoa, niin sen, että hetken pidempään olisi ehkä kannattanut odottaa tasoitteen kovettumista. Nyt lasta pureutui vähän turhankin helposti pintaan. Jos lastan kärki puraisee pinnasta, on siihen kohtaan pakko hangata hienoinen kuoppa. Tavallaan siis levitän kuoppaa suuremmalle alueelle. Tämä näkyy klipissä hyvin. Lisäsyyllisiä tähän ovat vanha lastaparini. Käytössä teräsliippa kuluu siten, että keskelle alkaa muodostumaan kaareva kuoppa. Teräslastan reunat jäävät tällöin ulkoneviksi ja aiheuttavat siis osaltaan lastan pureutumista pintaan. Riittävän uudet työkalut, tai reunan hionta suoraksi korjaavat kyllä tilanteen.


Tässä lähtötilanne. Betonivalun päällä on dispersio, jonka päälle olen jo osittain levittänyt lattiatasoitteen. Tämän kokoisessa lattiassa kannattaisi käyttää isompaa liippaa levitykseen. Kuvassa näkyvällä lastalla pintaan tulee kuitenkin enemmän elävyyttä. Tätä voi siis hyödyntää oman maun mukaan.

Alla sitten klippi siitä, mitä tapahtuu kun tasoite on kävelykuiva. Lastalla kannatta kokeilla pintaa, viimeistään tunnin kuluttua levityksestä, vähän olosuhteista riippuen. Seuraavana päivänä on turha haaveilla enää pölyttömästä "lastahionnasta", eli mikäli lastaa mielii käyttää, pitää siihen ryhtyä heti kun se on mahdollista. Vaihtoehtona on sitten jättää harjanteet lattiaan, tai hioa lattia myöhemmin käsin kivellä, tai konellisesti.




Pahoittelut työmaalla räpsityistä kännykkäkuvista ja videon laadusta. Tarkoitus pyhittää keinot, eli sisältö on tässä estetiikkaa huomattavasti täkeämpää. Mikäli tekniikasta jäi jotakin kysyttävää, niin kommentit ovat oikein tervetulleita. Toivottavasti tämä selventää muutamia asioita, jotka ovat jääneet hämäriksi aikaisemmissa postauksissa.






10 kommenttia:

  1. Hei Kati,
    Meillä on rakentaminen kesken ja pohdimme lattiapintaa. Tällä hetkellä on vielä raaka betoni lattiassa ja haluaisin lopputuloksen olevan mahdollisimman vaalea tai jopa valkoinen. Miten onnistun ettei pinta kellastu ajan saatossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos valkoista lopputulosta etsii, niin kannattaa käyttää vesiohenteisia tuotteita. Liuotinohenteiset alkydimaalit ja useimmat epoksimaalit kellastuvat helposti UV säteilyn vaikutuksesta. Ensimmäinen lakkakerros kannattaa tehdä kirkkaalla, ohjeen mukaan vedellä ohennetulla lakalla. Sen päälle on helpompaa alkaa levittämään vaaleampia kerroksia.

      -Kati-

      Poista
  2. Hei, onko teillä neliökannet kaivoissa tuossa kylppärissä? Mietin miten se tehdään epoksi/mikrosementti lattiassa?

    -j

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      Meillä on neliökannet. Löytyisikö täältä neuvoa:

      http://katinkokeellisetremontit.blogspot.fi/2013/10/lattiakaivon-salaisuudet.html

      -Kati

      Poista
    2. Ja vielä lisäys, että kannattaa painaa kehys kiinni märkään laastiin, mutta varoa sen pääsemistä rosteripinnalle. Toista tasoitekerrosta laitettaessa kansi on jo tukevasti kiinni jolloin se kannattaa suojata maalarinteipillä tai solukuminauhalla.


      -Kati

      Poista
    3. Kiitos tyhjentävästä vastauksesta!!

      -j

      Poista
  3. Hei, meillä on reilu vuoden vanhat lattialaatat kylpyhuoneessa ja haluaisin vetää tasoitteen lattialaattojen päälle. Miten se käytännössä onnistuu ja millä materiaaleilla? Mikä lakka/pinta kestää suihkuttelua? Kuvissa näyttää, että levität kohtuullisen löysänä tuon tasoitteen. Videota en saanut toimimaan:( Olen myös pohtinut miten kaivon kohta, täytyykö kaivoa nostaa vai jääkö kaivo vaan samalle paikalle vaikka tasoitekerroksia tuleekin? Miten lattiasta saa tumman, lähes mustan? Täytyykö lattian ja seinän välissä oleva silikoni poistaa ennen tasoitteen levittämistä? Tulipas monta kysymystä :)
    -Sipu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sipu ja pahoittelut viivästyneestä vastauksesta J
      Haluan heti kärkeen muistuttaa, että näillä tekniikoilla ei ole mitään sertifikaattia ja kaikki perustuu vain omiin kokemuksiin.

      Itse olen käyttänyt Weberin tuotteita, mutta muitakin voi kokeilla, kunhan ne sopivat märkätiloihin. Weberin 4400 on ollut meillä käytössä. Pintaan olen käyttänyt epoksilakkaa ja tähän mennessä kokemukset siitä ovat olleet hyviä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla uretaanilakkaa. Tasoitesäkistä löytyy valmistajan ohjeet veden määrälle ja sitä kannattaa noudattaa. Kaivon tekemisestä on blogissani pari postausta. Niistä saat vastauksia. On vain hyvä asia jos lattiakaivo on selkeästi alempana kuin muu pinta. Itse olen sävyttänyt lakan mustaksi sävytyspastalla. Pintaa olen elävöittänyt sävytetyllä Taika Hopealla, siitäkin on pari postausta, jos haluaa syvyyttä tummaan pintaan. Lakkaa olen laittanut vähintään kolme kerrosta märkätiloihin. Silikoni kannattaa poistaa huolellisesti ja muutenkin pestä ja hioa kaikki pinnat puhtaiksi ennen aloittamista.

      Jos olet epävarma voit ottaa ainakin lattiavalun ammattilaiselta.


      -Kati

      Poista
  4. Hei. Aion valaa lattiaan weberin 4100 ja haluaisin lyödä siihen päälle kestävän kellastumattoman lakan. Onko sinulla mielessä joku hyvä vaihtoehto?
    -Topias

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,

      Miksi olet valinnut 4100 tasoitteen? En ole itse sitä käyttänyt, mutta esim 3100 olisi hieman kovempaa. Millaiseseen käyttöön lattia tulee? Mikäli haluat huomaamattoman suojauksen, niin siihen käy hyvin pelkkä impregnointi. Lakoista Tikkurilan mattapintainen uretaanilakka kovaan käyttöön ja vähäisempään rasitukseen olen itse innostunut käyttämään Supi Arctic -lakkaa.

      Kokeile ja testaile, niin suosikki selviää :)

      Kati

      Poista

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.