sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Betoniseinät kylpyhuoneeseen! -Lukijan tarina

Oioi! Jokin aika sitten sain sähköpostiini niin hienon muutostarinan, että silmät meinasivat tipahtaa!
Blogistani inspiroitunut lukija oli päättänyt uudistaa kylpyhuoneensa nopeasti ja edullisesti tasoittamalla yli vanhan laatoituksen. Voitteko kuvitella, että tämän tyylikkään muutoksen hinnaksi tuli vaivaiset 400€! Kalusteet ja uudet lauteet jäävät toki tämän summan ulkopuolelle, mutta kuitenkin melko edullinen kylpyhuoneremontti, jos keskihintoja vertailee. Kokonaisuuteen nähden uskoisin, että kätevä isäntä onkin saanut remontissa ihan mukavasti rahoilleen vastinetta. Laatoitus ei ollut kovin vanha, mutta väri ja laatan koko ei asukkaita enää miellyttänyt. Haaveissa oli moderni ja helppohoitoinen kylpyhuone, jossa olisi ehkä jopa lisää tilaa säilyttää ikuisesti lattialla ja ikkunalaudoilla seilaavia purkkeja ja pulloja. Lähdetään liikkeelle tietenkin ennen -kuvilla.


Tässä lähtötilanne. Ysärifiilistä huokuvat laatat eivät miellyttäneet asukkaita ja kylpyhuoneremontti oli käynyt mielessä. Kylpyhuone oli kuitenkin tilava ja toimiva. Suuria rakenteellisia muutoksia ei ollut tarpeen tehdä.

Siisti perussauna ei huokunut kutsuvaa löylyn tunnelmaa ja se päätettiin uusia täysin.
Remontti on alkanut. Suihkut on poistettu ja keskelle on noussut Leca-harkoista tehty runko suihkusaippuoille ja tarvikkeille. Tällaiselle nerokkaalle idealle olisi käyttöä varmasti useissa kodeissa. Ainakin meillä putelit pyörivät milloin missäkin. Hyllyihin pitää aina muistaa tehdä pienet kaadot, jotta vesi ei jää hyllyille makaamaan.

Hylly on saanut päälleen jo tumman tasoitteen ja seinillä on ensimmäinen kerros valkoista Miran Z-Fix tasoitetta. 

Saunan lattia työn alla.

Saunan lattiaan tulossa toinen kerros tummaa Miran Crespo Fix tasoitetta

Ihana sauna alkaa olemaan nyt valmis! Täällä kelpaa kylpeä. Kuvaa katsoessani, pystyn oikein kuvittelemaan lämpökäsitellyn haapapuun tuoksun. Valaistus on mielestäni juuri sellainen, kuin saunassa pitää ollakin, tunnelmallinen ja laadukas. Tästä ei sauna parane. Lauteet ja paneelit löytyivät Sarokkaalta ja erityisesti 190mm leveä paneeli miellytti pariskunnan silmää. Kiuas on mallia Malja ja valmistaja on Magnum.

Myös kylpyhuone alkaa olemaan loppusuoralla.
Valmista tuli! Ei voi muuta kuin huokaista ihastuksesta, kun tätä katsoo. Uusi paneeli katossa, vaaleat ja harmaat pinnat tekevät kylpyhuoneesta kutsuvan kokonaisuuden.

Lattia on mielenkiintoinen ja juuri sopivan elävä, eikä varmasti ainakaan likaannu helposti. Resepti lattian pinnalle: Tasoitteen päälle on levitetty musta saunasuoja. Kun pinta hiottiin rikki karkealla hiomapaperilla, tuli alla oleva vaaleampi lattiatasoite esiin. Pinta viimeisteltiin vettä hylkiväksi Solmaster UR300 uretaanipinnoitteella, jota oli kuulemma mukava levittää leveällä pensselillä. Lisää tietoa pinnoitteesta löytyy tästä.

Seiniin on sivelty kaksi kerrosta valkoiseksi sävytettyä saunasuojaa. Tilan viimeistelee laadukas lasiovi ja suoralinjainen pyyhekuivain. Ja taas.. hyvin toteutetulla valaistuksella on todella suuri merkitys tilan viihtyisyyteen.

Ilta kutsuu saunojaa
Valaistus on porrastettu siten, että toisen kytkimen takana on kirkas yleisvalo, joka on toteutettu spoteilla. Saunan valaistusta ohjaavan kytkimen takana ovat tunnelmaa luovat pienet ledit, myös kylpyhuoneen katossa ja hyllyjen syvennyksissä. Pieni led-sarja antaa kohteliaampaa valoa kylpijöilleen ja muuttaa tilan tunnelman aistikkaaksi.


Ei tässä voi muuta sanoa kuin iso kiitos lukijalle, joka on näin upean kuvasarjan minulle lähettänyt! Itsekin ajattelin seuraavalla kerralla kokeilla uretaanilakkaa. Epoksi on toiminut todella hyvin, mutta on melko kiiltävää. Tasoite on kuitenkin sen verran epätasaista, että lattia ei tunnu jalalle liukkaalta. Uretaani kiinnostaa juuri tuon monipuolisemman kiiltoasteikon ansiosta. Lisäksi siinä on yleensä epoksia parempi UV-kesto, jolloin se toimii paremmin valkoisilla pinnoilla. Lukijan kommentti olikin että, "tasoitteella tehty lattia tuntuu miellyttävältä jalan alla, eikä ole märkänä liukas kuten laatat". Tässä oli kaunis lopputulos toteutettu edullisesti ja tehokkaasti. unohdin kysyä remontin kestoa, mutta uskoisin, että aikaa kuluisi pelkän kylpyhuoneen osalta viikko, jos oikein kovan tahdin ottaa. Kuivumisajat tietysti asettavat rajoituksia. Märkätiloja tehdessä ei kannata muutenkaan hötkyillä. Mielummin laittaa yhden kerroksen liikaa, kuin liian vähän. Joka tapauksessa upea lopputulos pienillä kustannuksilla.


Täällä eteläisessä Suomessa on kevät jo hyvässä vauhdissa ja uutta terassiakin on ehditty aloittamaan. Terassista tulee pienehkö, mutta rinteen vuoksi voimakkaasti porrastettu. Porrastuksessa kannattaa muistaa muutamia hyviä nyrkkisääntöjä. Tällä kertaa otettiin myös valaistus mukaan terassin tekemiseen. Siitä, sekä lattiakaivon asentamisesta epoksimassan avulla on luvassa juttua toukokuussa.

Mukavaa Vapun odotusta kaikille!






9 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen mahtava muutos! Taidokkaasti toteutettu ja hyvällä maulla sisustettu. :)

    VastaaPoista
  2. Arvasin, että tämä muutos hivelee lukijoiden silmää. Lisää omia kokemuksia ja kuvasarjoja voi lähettää osoitteella kattiwatti@gmail.com

    On mahtavaa saada jakaa kokemuksia yhdessä lukijoiden kanssa :)

    Kiitos ja kumarrus!

    -Kati

    VastaaPoista
  3. Ihan mahtava muutos! :) Nää ennen ja jälkeen kuvat on niin inspiroivia :)

    VastaaPoista
  4. Hei aloitetaanko kylpyhuone- + saunaremontti vanhojen silikonien poistolla ja sitten kun pinnat on tasoitettu uudella päällysteellä niin laitetaan joka paikkaan uudet silikoonit?

    T:Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hanna,

      Ensin pesu ja kunnon hankaaminen seinille ja lattioille. Silikonien poiston kälkeen vettä ei pidä pinnoille enää päästää, vaan kph kuivatellaan kunnolla. Tässä auttaa lattialämmitys tai puhallin. Lattialämmitys ja tietysti myös mahdollinen puhallin pitää sulkea ajoissa ennen homman aloittamista. Tasoitteet eivät saa kuivua liian nopeasti. Lopputulos viimeistellään silikonilla. Jos tekisin kylppärin nyt, niin käyttäisin viimeistelyssä silikonin sijaan epoksimassaa.


      -K-

      Poista
  5. Moi!

    Innostuin tästä muutoksesta ja ajattelin kokeilla itsekin.
    Etsin Mira tuotteen jälleenmyyjän ja menin ostoksille. Sielä myyjä ei ollut kovin innostunut ajatuksestani ja sanoi että pinta on niin huokoinen että puhtaanapito tulee olemaan vaikeaa. Saako tuolla sauna supilla pinnan joka on helppo pitää puhtaana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Itse käyttäisin 2-K uretaanilakkaa tai jotain muuta vastaavaa :)

      Poista
    2. Osaatko sanoa riittäiskö laatoille pesu pelkällä maalipesulla vai pitääkö hioa tai pestä jollain muulla? Ja pitääkö laittaa jotain tartuntaa alle?

      Poista

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.