tiistai 4. lokakuuta 2016

Whoppidoo, me muutetaan! Kuvia uudesta kodista

Dodiin, Saatiin vihdoin kaupat aikaan meidän nykyisestä kodista ja uusi huushollikin löytyi uskomattoman nopeasti! Kriteerinä oli sijainti lähellä keskustaa, vähintään kaksio, ei mitään remonttihuolia ja ehdottomasti kunnon parveke. Sitten yhtenä päivänä tuntui, että löydettiin jotain. Lähdettiin katsomaan ja tehtiin tarjous siltä istumalta. Oltiin vähän heikossa neuvotteluasemassa, koska meillä ei ollut vielä kauppakirjaa omasta kodista kirjoitettuna ja ostajat toivoivat samalla talon nopeaa vapautumista. Oli siis kiire saada uusi katto pään päälle... Vuokralla asuminen ei tullut kysymykseen, koska se tuntui rahan hukkaamiselta. Lisäksi meillä on kaksi koiraa ja muuttosunnitelmia viimeistään vuoden kuluttua. Emme siis olisi ykkösvalintana, kun vuokra-asuntoja jaetaan. Tehtiin asunnosta ehdollinen tarjous, joka sitten miellytti myyjiä siinä määrin, että he suostuivat ottamaan kohteen pois myynnistä kahden viikon ajaksi. Sen aikana saimme oman asunnon myynnin etenemään sopivasti. Alkuperäinen ajatus ydinkeskustan kaksiosta hyytyi, kun kävimme parilla näytöllä. Ei pysty, ei kykene. Liikaa pakokaasua ja asfalttia. Kompromissina päädyimme 5km keskustasta nousseelle uudelle alueelle.

Näin jälkeenpäin ajateltuna meidän olisi kai pitänyt kuitenkin etsiä rivitaloa. Hieman hirvittää muuttaa meinaan kerrostaloon.. Onneksi tässä on kuitenkin pieni oma piha ja mukavat ulkoilualueet lähellä. Se lieventää vähän sitä oloa, mikä kerrostaloon muuttamisesta tulee. Teidän, että kuulostan ihan  hölmöltä, kun suurin osa ihmisistä asustelee kerrostaloissaan ihan tyytyväisenä ja teidän, että ollaan jopa onnekkaita, kun meillä on näin kiva koti, mutta ei voi mitään... Kaipaan omaan taloon.

Odotellessa nautitaan kuitenkin siitä mitä meillä nyt on. Onhan tämä nyt tosi kiva, vai mitä?


Täällä me kohta nukutaan! Kääk :D
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)


(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

Keittiö ja olohuone on yhdistetty tupakeittiöksi
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)


Keittiöstä on käynti ulos, terassille ja pienelle aidatulle pihalle.
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)


Me ollaan suunniteltu kalusteet vähän toisin. Sohva on tulossa ikkunaseinälle ja tv tuon saarekkeen taakse. Siten saadaan mahtumaan iso ruokapöytä oikealle ja lattia jää mukavan avaraksi.
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

Keittiö on ihan ok kunnossa, mutta sanomattakin selvää, että alan jossain vaiheessa suunnittelemaan keittiöremppaa... Mihin sitä vanhoista tavoistaan pääsee. Ei vaan osaa nauttia paikallaan olosta :D
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

Hyvän pohjan ansiosta sauna, wc, suihku ja kh-tila mahtuu kaikki sulassa sovussa pieneen tilaan, eikä tunnu edes ahtaalta.
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)


(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

Tässä tärkein syy miksi haluttiin tämä koti. Pienikin pala maata voi tehdä onnelliseksi.
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

Ajateltiin heti alkaa kiusaamaan taloyhtiötä lasiterassin suunnittelulla. Nähtäväksi jää, saadaanko me keväällä nauttia aamupalaa lasikaton alla.
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

Tämä oli myös tärkeä kriteeri, toinen makuuhuone. Kyllä yrittäjäperheessä pitää olla toimisto ja extratilaa emännän vaatteille ja kengille ;)
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)

Tervetuloa meille!
(Kuva: Aki Aro / Photoworks.fi)


Vaikka viime postauksessa kerroinkin meidän kotia välittäneestä Bravosta ja Ingmanin Petristä, niin voin lämpimästi suositella myös Bo Lkv:n Maija Maunulaa. Asiointi hänen kanssaan sujui joustavasti ja mukavasti. Tykkään Bo Lkv:n brändistä todella paljon. Heillä on mahtava tapa panostaa laatuun. Laadukkaat kuvat, hyvä stailaus, ihanat oheistuotteet ja onnistunut jälkimarkkinointi kertoo, että nyt ollaan ammattilaisten kanssa tekemisissä. Olin todella vaikuttunut, kun kävelin ulos pankista shampanjapullo mustassa tyylikkäässä kangaskassissa. Sopimus kirjoitettiin heidän sympaattisella bambukynällään. Pieniä asioita, mutta se kertoo, että tätä hommaa ei tehdä huolimattomasti hutiloiden ja hyvä niin, sillä onhan kyseessä monen ihmisen suurin ja tärkein yksittäinen investointi. Olenkin aina sanonut, että valitse välittäjäksi se, jolta itsekin mieluiten ostaisit. Ei ihme, että Bo Lkv on kasvanut mukavaa vauhtia, samalla kun perinteiset isot ketjut kiristävät vyötään. Ehkä aika on ajamassa isojen ja hitaiden ohi. Viksut ja vikkelät pärjäävät muuttuvassa kysynnässä.

Jos ihastuit edellä näkyviin kuviin, niin käy ihmeessä vilkaisemassa valokuvaaja Aki Aron kotisivut. Yllätyin miten kivasti sivut toimii ja johdattaa kävijää eteenpäin. Esimerkiksi hääkuvien hinnat ovat kohtuullisia ja hinnoittelu läpinäkyvää. Portfolio on vaikuttava ja tykkään tyylistä. Vaikka en juuri nyt ole kuvaajaa vailla, viihdyin sivuilla pitkän tovin. Aina mukavaa katsoa lahjakkaiden ihmisten töitä.

Laitan kuvaa tulemaan sitä mukaa kun valmista syntyy uudessa kodissa. Lisäksi plakkariin on kertynyt paljon jänniä pintoja. Niistä sitten taas lisää myöhemmin.

Ps. Ennakkomarkkinointina olisi varmaan hyvä mainita, että tämä helmi kolmio edullisella vastikkeella, uudehkosta taloyhtiöstä on tulossa jälleen lähiaikoina myyntiin tai vuokralle. Wink wink!