perjantai 19. heinäkuuta 2013

Ikkunat uuteen maaliin!

Huh hellettä miten ihanan lämpimiä päiviä ja jopa viikkoja tämä kesä onkaan meille tarjonnut. Täydellisiä ulkoremppaajan ilmoja siis! Nyt ei olekaan sitten luvassa silmänruokaa, vaan totista ja tarpeellista kunnostustyötä. Aiheena on siis ikkunoiden maalaus. Aikaavievää ja sisustuksellisesti vähäpätöiseltä tuntuvaa hommaa. Tulet ehkä kuitenkin hämmästymään miten suuri vaikutus pinta-alaltaan pienellä alueella tulee lopputuloksen kannalta olemaan. Meillä on sellaiset 70-luvun taloille tyypilliseen tapaan ruskeaksi kuultomaalatut (valtatut) ikkunat. Puu on suojattu homeelta ja laholta, mutta maalin antamaa suojaa kuultokäsittelyissä ei kuitenkaan ole. Urakka alkoin huolellisella imuroinnilla, koska vuosien saatossa hämähäkit olivat kutoneet tiheitä seittejä joka nurkkaan. Imuroinnin yhteydessä huomasin, että roskat ja seitit eivät lähde kunnolla tuuletusikkunan kohdalta rimoituksen vuoksi. Pohdin miten saisin kaiken töhnän rimojen välistä siivottua. Ratkaisuksi keksin sorkkaraudan. Eli poistin tuuletusritilän edestä rimat ja otin näkyviin alla olleen metallisen ritilän. Tulevaisuudessa haluan kuitenkin pitää tuonkin kohdan siistinä eikä rimoituksella ollut oikein muuta merkitystä kuin ulkonäkö. Joskus on siis valittava käytännöllisyys estetiikan edestä.

Mielstäni puuosia ei tarvinnut hioa, koska puu oli karheapintaista ja rutikuivaa. Pohjamaali oikein humahti sisään. Pyyhin kuitenkin kaikki maalattavat pinnat ensin kostealla, nukkaamattomalla liinalla ja lopuksi Sinolilla joka ottaa tehokkaasti pois nokea ym. likaa joka ei irtoa vedellä. Pohjamaalina käytin Tikkurilan Otex -pohjamaalia. Otex soveltuu hyvin myös ulkopinnoille, kunhan se päällemaalataan säänkestävällä maalilla. Pintamaaliksi valitsin Tikkurilan Teho -ikkunamaalin.



Kuvassa rimat jotka poistin käytännöllisyyden nimissä :)



Alta paljastui ritilä jonka maalasin valkoisella spaymaalilla. Pensselitekniikalla tällaisen pinnan siisti maalaaminen olisi mahdoton tehtävä. Lisäksi valkoisella spraymaalilla voi maalata sisäpuolen vihreän hyönteisverkon jolloin maali menee osittain verkon läpi ritilään ja osittain verkkoon. Näin saadaan aikaan siisti ja valkoinen lopputulos melko hankalaan paikkaan.



Varmista että lämmintä on luvattu usammaksi päiväksi, koska Teho ikkunamaali kuivuu todella hitaasti! Sanoisin, että ikkunaa ei voi sulkea kahteen vuorokauteen ilman, että se liimautuisi kiinni. Muista valita hommaan kapea LUONNONHARJAKSINEN sivellin. Keinokuituiset siveltimet alkavat sulaa maalauksen aikana. Muutenkin Tehon kanssa kannattaa olla varovainen, koska hitaasti kuivuvissa luonnonöljyissä on itsesyttymisvaara. Eli älä heitä maalisia reipuja roskiin, vaan kastele ja kuivata ne huolellisesti ennen pois heittämistä.



Maalaa huolellisesti jotta pääsisit kolmella maalikerroksella (1 pohja, 2 Pintaa)Yhteen maalauskertaan saa laskea tällaisessa isohkossa ikkunassa 2 tuntia aikaa. Yhteensä yhden ikkunan pohjatöihin, maalaukseen ja viimeistelyyn saa varata jopa 10 tuntia aikaa. Tietysti usealle päivälle jaettuna.



Maalauskertojen välissä kannattaa kääriä sivellin ja huopatela alumiinifolioon. Folio pitää hyvin hapen loitolla joten välineet eivät pääse kuivumaan. Perinteinen keino on upottaa välineet vesiastiaan. Vettä saattaa kuitenkin jäädä välineisiin sen verran, että alussa ainakin vettä tippuu sinne tänne.



Tässä huomaa jo eron valkoisen ja vanhan välillä vaikka maalikertoja on vasta kaksi. Sisäpuolella ero on vieläkin vaikuttavampi. Yritän laittaa mahdollisimman pian kuvia lopullisista pinnoista ja myös tärkeän vinkin ikkunoiden viimeistelystä, joka lisää huomattavasti työjälkeen laadun tuntua




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, se tarkastetaan ennen julkaisua.